Eeva Tenhusen vuonna 1964 ilmestynyt dekkari Mustat kalat on yksi suomalaisen dekkarikirjallisuuden klassikoita ja aivan ansaitusti. Olen lukenut teoksen muutamaan kertaan, viimeksi osin tätä Nonon sarjaa varten. Ja kyllä vain, edelleen se on mitä mainioin perinteisen palapelidekkarin edustaja.
Dekkari sijoittuu kesäiseen Olavinlinnaan, Savonlinna muuten on sivuosassa. Linnan oppaat, arkeologisiin kaivauksiin osallistuvat tutkijat ja muut henkilökunnan jäsenet ovat romaanin keskeisin henkilökaarti. Romaanin kertoja Liisa Rautasalo saapuu Savonlinnaan myöhemmin kuin muut. Jo heti työpestinsä aluksi hän huomaa, että vanhassa ystäväpiirissä ei kaikki ole niin kuin ennen. Outoa kireyttä ilmapiiriin tuo kaunis miesmagneetti Kirsti, jota Liisa ei entuudestaan tunne. Heinäkuun ukkosten aikaan Liisa tekee opaskierroksellaan karmaisevan löydön. Yksi oppaista löytyy murhattuna linnan Kummitusalista.
Tenhunen kehii tarinaa viattoman ja hyväuskoisen Liisan näkökulmasta. Omassa lajityypissään tarina on uskottava ja mukavasti hyrisevä huumori tuo sujuvasti kirjoitettuun dekkariin hieman lisäpotkua.

Liisa Rautasalo ja komisario Martti Halla esiintyvät suurimmassa osassa Tenhusen myöhempiäkin dekkareita. Sarjassa toinen osa on Keisari seisoo palatsissaan (1971), jossa Liisa yrittää tehdä gradua kymmenen vuotta aiemmin kuolleesta ylistetystä kirjailijasta Erik Brenneristä, joka on Liisan kihlatun Karin isoisä. Liisa saa kutsun tehdä tutkimusta Brennereiden sukutalossa, mutta heti alusta lähtien kaikki alkaa mennä vinoon. Kari jää tutkimustensa pariin eikä Erik Brennerin leskeä lukuunottamatta kukaan tunnu haluavan Liisaa paikalle - varsinkaan kun hän alkaa tehdä kiusallisia kysymyksiä puoli vuotta aiemmin kuolleesta Brennerin miniästä.
Koulumaailmaan sijoittuva Nuku hyvin Punahilkka (1973) on yksi Tenhusen parhaimmista dekkareista. Nuori äidinkielen opettaja Ulla saa epäpätevänä sijaisuuden syrjäkylän koululta. Paikanpäällä hän huomaa, että koulun rehtori, avarasydäminen Tuomas on antanut monille muillekin elämän kolhimille opettajille uuden mahdollisuuden palkkaamalla nämä kouluunsa. Ulla ajautuu Tuomaksen taikapiiriin, mutta huomaa pian olevansa jonkun muunkin kiinnostuksen kohde.
Teos kuvaa kiinnostavasti 1960-luvun asenteita ja koulumaailmaa. Jo alussa mainitaan, että tapahtumat sijoittuvat kahdeksan vuotta aiempaan aikaan. Laskeskelin (sikäli kuin tällaisia laskelmia fiktiivisissä teoksissa voi tehdä), että teoksessa kuvataan 1960-luvun alkupuolta, korkeintaan puoltaväliä. Tämä kannattaa pitää mielessä, asenteet esimerkiksi homoseksuaalisuutta kohtaan poikkeavat kovasti nykyasenteista.
Nämä kolme teosta olen lukenut nyt uudestaan ja edelleenkin arvostan Tenhusen kykyä kirjoittaa sujuvia dekkaritarinoita. Äidinkielenopettaja hallitsee kielen ja 1960-luvun ajankuva kirjallisuusviitteineen tuo mukaan mukavaa patinaa, mutta ei todellakaan tunkkaisuutta. Kesän kuluessa ajattelin lukea muutkin Tenhusen dekkarit ihan vain palauttaakseni mieleen ovatko ne näiden alkupuolen teosten veroisia.
- Tuima
|
|
Tervetuloa lukemaan Nonoa. Nonossa kirjoitetaan ja keskustellaan bibliofiliasta 4.4.alkaen.
Luin jutun aamulla, ja sitten päivän mittaan mieleen muistui, että Tenhunenhan lopetti dekkarien kirjoittamisen sen jälkeen kun hän kääntyi voimakkaammin uskovaiseksi. Se Kristityn vaellusta mukaileva dekkarihan osaltaan kertoo kirjailijan aihealueeseen liittyvistä pohdiskeluista. Sitä myöten voisi myös päätellä, että tällä kehityksellä on voinut olla vaikutusta jo ennenkin, mm. suhtautumisessa tuohon viittaamaasi erilaisuuteen. Mutta, onpahan vain yksi tulkinta, ehkä liioiteltu.
Vaan jospa ottaisinkin tuon, isoäitini jättämän kirjan. Koska isoäitien valinnoissa on taikaa.
Hirlii, luen itse juuri tuota Savolaiseen tapaan, innostuin nuo aiemmat luettuani. Huumoria on enemmän ja kirjoitustyyli on edelleenkin sujuva. Kirjoittaisitko sinä kirjasta jutun, jos luet sen?
Mielelläni teen jutun. mutta vasta kun loma alkaa. Eli juhannuksen jälkeen. Vaan haittaneeko tuo mitään?
Tenhusesta ei ole paljoakaan puhuttu viime aikoina (Leena Lehtolainen on tainnut tehdä hänestä lisensiaattityön joskus, jos oikein muistan), joten olisi mukavaa, jos hänestä kirjoitettaisiin vaikka tänne enemmänkin (selvä vinkki, eikö?). Tenhusen dekkarit sopivat kesään erinomaisesti.
Tenhusen kirjat kannattaa ilmeisesti lueskella järjestyksessä?
Herve Leger
Herve Leger Dresses
and girl's favorites style Juicy Couture
Juicy Couture Handbags
Juicy Couture Bags
Juicy couture onsale, then You will be the star on party.
mulberry factory shop
mulberry bags
mulberry handbags sale
Best regards, Natali, CEO of frostwire and
utorrent
Moncler Jacket design even in the most severe climatic conditions can also play its usefulness, to show the charm of movement, also suitable for a small town in the mountains and casual wear.
Moncler Women Slim line with a design, pattern and beautiful, soft texture. Fabric with personal design, so that you can match body movements, posture in the ski trail highlighting the flow of beauty.
In the new issue of Japanese fashion magazine "SENSE" in the fall and winter will bring the Moncler image list, you can see the brand continue to evolve, and to the pinnacle of Glasgow OUTDOOR wind, combined with elegant style Moncler Men performance, leading brand style , exciting!
dissertation methodology sample
is gebaseerd op de menselijke anatomie, met de rug van de schoen die lijkt op de menselijke wervelkolom en de materialen die bestemd zijn voor de huid te vertegenwoordigen.
Volgens een studie uit 2007 van de database van de Britse Forensic Science Service van schoeisel, de Nike Air Max 95 was "criminelen" nr. 1 keuze "in schoeisel. [1]
Het product werd verwezen in de hip hop nummer "Hate It or Love It" van The Game, die wereldwijd een top 10 hit was in 2005.
Ook verwezen door rappers Gucci Mane in de hit single "Bricks" en Waka Flocka Flame op het spoor "Head First" in zijn 2009 mixtape, "Lebron Flocka James".
ITEM NO:314996-610
COLOR:METALLIC RED/BLACK
MATERIAL:FOAMPOSITE (UPPER) AND TRANSPARENT RUBBER (SOLE)
RELEASED:02/4/2012
CONDITION:NEW
This is a Nike Foamposite One retro in Metallic Red color. These were previewed by Gentry Humphrey at the Penny Hardaway event in Las Vegas and the crowd went wild. This red is not the same as the solid red color of the OG Foamposite Pro, it has a metallic look like the Copper Foamposite One. These will sell out instantly in stores so be sure to reserve your very own pair today only here on HoopSneaker. These Foamposites are dropping just in time for you to wear to your Valentines Day dates.
ITEM NO:521286-800
COLOR:OBSIDIAN/ANTHRACITE-BLACK
MATERIAL:FOAMPOSITE (UPPER) AND TRANSLUCENT RUBBER (OUTSOLE)
RELEASED:FEBRUARY 25TH, 2012
This is the Nike Air Foamposite One NRG "Galaxy". This Foamposite model was first previewed on the feet of Gentry Humphrey at the Sole Collector x Penny Hardaway event in Las Vegas. Once rumored to never release but now we are lucky enough to anticipate the release of the most anticipated Foamposite model ever. This is the first time that Nike prints on the Foamposite material. These shoes will be releasing for the NBA All-Star weekend. Nike Store is releasing very limited quantities and many who go hunting for these will be disappointed. Be sure to secure your pair early here on HoopSneaker.
أخبار الرياضة
ITEM NO:314996-330
COLOR:ELECTROLIME/ELECTROLIME-BLACK
MATERIAL:FOAMPOSITE (UPPER) AND TRANSPARENT RUBBER (SOLE)
RELEASED:MARCH 17TH, 2012
This is the Nike Foamposite One Electrolime. These were first previewed at the Sole Collector x Nike Basketball x Penny Hardaway event in Las Vegas. If youre a fan of the Nike Foamposite line be sure to add this pair to your collection.
college term paper guide | term paper guru | term paper writing