Kojelauta |  Seuraa blogia |  Lisää blogeja |  Luo blogi! | 
Anna bloggaajalle lahja | Sivun alkuun | Seuraa blogia | Ilmoita blogista
11.06.2009 - 21:32

 

Levylautasella muun muassa Cassandra Wilsonia, Soile Isokoskea, Clashia ja Schubertia, lasissa kohtuullisesti Laphroaig-viskiä. Takana eroonpäättynyt avioliitto ja suhde nuoremman kollegan Annie Cabbotin kanssa. Aikuiset lapset omillaan. Siinä pikkumökissä yksin asustavan Yorkshiren Eastvalessä toimivan rikosylikomisario Alan Banksin elämän ympyrät. Ehkä kovin tavallista rikosromaaneissa, mutta Banksissa on rutkasti sympaattisia piirteitä, joiden vuoksi häneen kannattaa tutustua. Lisäksi Banksin luoja, Englannissa syntynyt mutta nykyisin Kanadassa asuva kirjailija Peter Robinson kirjoittaa hyvin ja osaa laajentaa tarinaa sopivassa määrin.

Yksittäisestä dekkarista on oikeastaan vaikeaa kirjoittaa, kun ei haluaisi paljastaa juonesta kovin paljon. Lukijallehan on hyvä jättää yllättymisen ilo. Taustoitetaan siis vain alku.

Peter Robinsonin viides suomennettu teos Savua ja tulta (Blue Moon 2009; Playing with Fire, 2004 ; suomennos Ulla Ekman-Salokangas) alkaa kahden kanavaveneen tuhopoltosta, jossa kuolee erakoitunut mies ja teini-ikäinen narkkarityttö. Keitä he ovat ja miksi heidät on murhattu? Banks ja Cabbot työtovereineen alkavat selvittää hankalaa ja laajentuvaa tapaussumaa.

Pidän paljon Robinsonin ensimmäisestä suomennoksesta Kuiva kuuma kesä (Blue Moon 2002; In a Dry Season, 1999), joka on ehkä yksi parhaimmista lukemistani dekkareista. Kuiva kuuma kesä kuvaa kuivuneen tekojärven pohjalta paljastuneen kylän kätkemän rikoksen selvittelyä ja kaksi aikatasoa kulkevat romaanissa sujuvasti rinnan. Savua ja tulta on jälleen vankka osoitus siitä, että hyvässä dekkaritarinassa ei tarvitse kikkailla, vaan hyvä ja uskottava kerronta sekä monipuoliset henkilöhahmot kantavat pitkälle.

Banks-dekkareissa minua miellyttävät myös kirjojen soundtrackit, joita Robinson tarkasti kirjaa. Hän kuvaa Banksin eri tunnelmiin valitsemia musiikkeja, analysoi laulajien äänenväriä (esimerkiksi uusimmassa Cassandra Wilsonin) ja sen vaikutuksia Alan Banksiin. Nytkin mietin miltä Shelter fron the Storm Wilsonin esittämänä kuulostaakaan. Amazonin kautta voi kuunnella pienen näytteen. Taitaapa Savua ja tulta olla myös niitä harvoja ulkolaisia romaaneja, joissa mainitaan suomalainen laulaja (Soile Isokoski).

- Tuima

 

Hirlii kirjoitti 16.06.2009 - 13:35
Aivan uusi tuttavuus !

Tämän laitankin muistiin, en ole lukenut kuin yhden romaanin, jossa musiikilla on tärkeä rooli (Grimsdottirin Hiljaisuus, yksi lempikirjojani). Ja kikkailematon kerronta, se on taitolaji.
Tuima kirjoitti 16.06.2009 - 17:43
Robinson kirjoittaa jotenkin sillä tavalla, että teokseen tulee syvyyttä, kaikki ei ole vain pintaa. Mutta jos lukee vain yhden niin Kuiva kuuma kesä on suositeltavin.
juicy couture kirjoitti 30.08.2010 - 18:04
You are still not suitable dress to attend a gathering of friends and colleagues worry, do not hesitate to Come online shoping Herve Leger Skirt,
Herve Leger
Herve Leger Dresses
and girl's favorites style Juicy Couture
Juicy Couture Handbags
Juicy Couture Bags
Juicy couture onsale, then You will be the star on party.
mulberry kirjoitti 02.03.2011 - 05:03
Mulberry factory shop - Online UK mulberry shop selling mulberry bags.
mulberry factory shop
mulberry bags
mulberry handbags sale
Moncler Men kirjoitti 25.10.2011 - 05:31

Moncler Jacket design even in the most severe climatic conditions can also play its usefulness, to show the charm of movement, also suitable for a small town in the mountains and casual wear.

Moncler Women Slim line with a design, pattern and beautiful, soft texture. Fabric with personal design, so that you can match body movements, posture in the ski trail highlighting the flow of beauty.

In the new issue of Japanese fashion magazine "SENSE" in the fall and winter will bring the Moncler image list, you can see the brand continue to evolve, and to the pinnacle of Glasgow OUTDOOR wind, combined with elegant style Moncler Men performance, leading brand style , exciting!
replica handbags kirjoitti 20.01.2012 - 13:57
Nice hosting! It’s my first time to read like this article.gteas
knockoff handbags kirjoitti 01.02.2012 - 13:46
Nice hosting! It’s my first time to read like this article.ujf
Microsoft Outlook kirjoitti 03.03.2012 - 04:54
Web has been abuzz Microsoft Office Office 2010 the past few weeks Microsoft Microsoft Office 2010
Burberry Wallet kirjoitti 16.03.2012 - 11:11
Thanks for sharing this opinion. Regards for you. Good job! Very helpful information This is a cool blogging platform.
knockoff handbags kirjoitti 24.03.2012 - 08:12
Valuable information ..I am delighted to read this article..thank you for giving us this useful information. Great walk-through. I value this post.grsdg
Personalized Jerseys kirjoitti 04.04.2012 - 04:19
Read reviews and see which model has the best reports for reliability and efficiencyGHD Outlet. however at the best times of the yearGHD Styler. Now check if the contractor is licensed or notNFL Jerseys. This and health and safety codes are the first items that Personalized Jerseys.
top handbags kirjoitti 11.05.2012 - 22:03
Nice artwork. So much creative. Can you please tell me which tool you use to create these type of amazing art designs.
Imitation handbags kirjoitti 14.05.2012 - 15:06
Coach Outlet Store is in part simply a response to consumer demand. Consumers accept the notion of the desirability of select consumer product brands and designer labels. Yesterday, I saw an advertisement of lady's handbags on Coach Outlets Online. I was obsessed by the unique decorative pattern and special appearance of coach outlet store online.
Nimesi
Sähköpostiosoitteesi (ei näytetä yleisesti)
Kotisivusi osoite
Muista tietoni selaimen evästeessä seuraavia kommentointeja varten
Seuraa tähän kirjoitukseen tulevia kommentteja (mikä tämä on?)
Kommentti
Voit käyttää kommenteissasi seuraavia HTML-elementtejä: a, b, i, u, code