Stieg Larsson: Tyttö, joka leikki tulella
Tämä on trilogian toinen osa ja se jatkaa suunnilleen siitä, mihin Miehet, jotka vihaavat naisia päättyi. Aikaa välissä on kulunut vain noin vuosi.
Ensin täytyy sanoa, etten muista milloin olisin lukenut vajaat seitsemänsataa sivua näin nopeasti. Tai no joo, ehkä silloin kun luin Miehet, jotka vihaavat naisia.
Larssonilla on jokin maaginen kosketus, joka koukuttaa lukijan niin pahasti, ettei kirjaa voi päästää käsistään kovin pitkäksi aikaa kerrallaan.
Kirjan nimen voi ymmärtää sekä symbolisella että kirjaimellisella tavalla. Molemmat tulkinnat ovat oikeita ja olemassa. Lisbethin elämä nimittäin on tässä kirjassa varsinaista tulella leikkimistä.
Se kaikki paha, johon viitattiin ensimmäisessä osassa, alkaa myös hiljalleen paljastua sekä lukijalle että vähän muillekin.
Wennerstömin rahoilla rikastunut Lisbeth Salander palaa noin vuoden kestäneeltä ulkomaanreissultaan. Ei kestä kauan, kun hänet etsintäkuulutetaan epäiltynä raa’asta kaksoismurhasta.
Salanderilla on aika vähän ystäviä, mutta sitäkin enemmän löytyy epäilijöitä. Virallisten papereiden mukaan Salanderia pidetään väkivaltaisena mielipuolena.
Töksähtelevästä ja epäsosiaalisesta käytöksestään huolimatta Salanderilla on muutama todellinen ystävä, joiden apu on nyt korvaamaton. Salanderin ongelma vain on, ettei hän luota keneenkään.
Tyttö, joka leikki tulella on ennen kaikkea Lisbethin tarina. Ensimmäisestä osasta tutut henkilöt ovat kyllä mukana, mutta esim. tällä kertaa Mikaelilla ei ole aikaa rampata sängyssä niin tiuhaan, vaikka tokihan hänellä on – Erikan lisäksi – rakastajatar. Ei tietenkään mikään vakisuhde, vaan normi panosuhde.
Odotan innolla, että saan Pilvilinnan, joka romahti. Vielä en viitsi sitä ainakaan tilata, odottelen hintojen alenemista vielä hetken. Tai ostan sen divarista, jos löydän.
- Elegia (Julkaistu alun perin Mainoskatko-blogissa 23.7.2009.)
Herve Leger
Herve Leger Dresses
and girl's favorites style Juicy Couture
Juicy Couture Handbags
Juicy Couture Bags
Juicy couture onsale, then You will be the star on party.
UGG Sale
[url=http://www.moncler-jacket-sale.org/]Moncler Women[/url] Slim line with a design, pattern and beautiful, soft texture. Fabric with personal design, so that you can match body movements, posture in the ski trail highlighting the flow of beauty.
In the new issue of Japanese fashion magazine "SENSE" in the fall and winter will bring the Moncler image list, you can see the brand continue to evolve, and to the pinnacle of Glasgow OUTDOOR wind, combined with elegant style [url=http://www.moncler-jacket-sale.org/]Moncler Men[/url] performance, leading brand style , exciting!
Many people allow the business of their lives to keep them away from ever doing so.If you have had that itch to get back to school to further your education and want to once again start hitting the books, then you might want to consider going after an online degree.I am quite sure they will learn lots of new stuff here than anybody else!I am quite sure they will learn lots of new stuff here than anybody else!
_____________________
Law Essay
__________________________________________
Best essay uk
Essay writing help
world are the people who get up and look for
circumstances they want, and if they cannot
find them,they make them.
Cheap Prada handbag,Gucci handbag,Coach handbag,LV handbag,
wedding ring,Swarovski ring,Pandora ring on sale from China.
------www.womenbagonsale.com
cheap women Coach handbag on sale from China
Public Cloud
Jannat 2 Songs
Tu Hi Mera Jannat 2
Blood Money Songs
Agent Vinod Songs
Kannada Songs Download , Punjabi Songs Download , English Songs Download
Unless you intend to use your newly Mother Of The Bride Dresses