602942.jpg

<?XML:NAMESPACE PREFIX = O />

 

NONOn toimitus lähestyi minua ja pyysi kirjoittamaan luovuudesta ja blogeista. Hmph. Annoin tehtävän alter egolleni SusuPetalille, joka emo-oliotaan paremmin tietää, mistä puhutaan tai ainakin antaa ymmärtää, että tietää, mistä kirjoittaa. Selvyyden nimessä annan puheenvuoron siis SusuPetalille, koska toisen käden tieto ei ole väärti edes luuloa.

 

Luovuus

Kiitos, emo-olio.

 

Toisin siis kuin emo-olioni, minulla on kohtalaisen vankahko mielipide asiasta, jota myös luovuudeksi kutsutaan. Uskon nimittäin, että jokainen ihminen (sen lisäksi, että on laulun arvoinen – kuten suuresti inhoamani Veikko Lavi aikoinaan levylle vinkui; tämä onkin ainoa asia, joka yhdistää minua ja Lavia, kaikesta muusta sanoudun irti) on luova. On kerta kaikkiaan mahdotonta olla ihminen ilman luovuutta, koska elämän läpivieminen vaatii jo sellaisia ajatuskuvioita ja kekseliäisyyttä, että vähempikin luovuus riittäisi (joillekin ihmisille).

 

Ihmisen luovuus ilmenee eri tavoilla. Sehän on kai aika sanomattakin selvää, mutta sanoinpahan sen nyt kuitenkin. Ihan vaan sen takia, kun satuttiin kysymään. Nimittäin, joskus jotkut ihmiset luulevat, että jokin toiminta ei täytä luovuuden kriteereitä. Se ei ole ihmisten klassisena tai perinteisenä pitämää luovuutta, joka saa aikaan jälleen yhden lukemattoman kirjan kirjakauppiasparan hyllylle, eikä se välttämättä ole maalaus, joka jää gallerian varastoon pölyttymään.

 

Luovuutta on auton tuunaaminen, ruuan laittaminen, lasten kasvattaminen, ristikoiden ratkaiseminen, huoneiden sisustaminen, kasvien kidutus kukoistuksen toivossa, jalkapallon pelaaminen, juoruilu ja niin edelleen. Ihminen, joka sanoo, ettei ole mitenkään luova, valehtelee itselleen ja muille. Jokainen on luova. Ihminen vaan itsepintaisesti yrittää arvottaa eri luovuuden ilmenemismuotoja, näkee jonkun tietyn luovuuden alan kunnioitettavampana tai arvostetumpana kuin jonkun toisen. Miksi näin on, siihen en mene, koska vaikuttaa jo nyt siltä, että tästä jutusta tulee liian pitkä.

 

Miettikää itse. Miksi on muka hienompaa luoda kirja kuin paskaa?

 

SusuPetalin luovuus

 

Aika mukava väliotsikko. Ihan itse keksimäni, ei NONOn toimituksen.

 

Ennen SusuPetalin syntymää emo-olio totta kai oli luova, hänhän hengitti ihan omin voimin(hengittää edelleen), laittoi ruokaa ja kaikenlaista sellaista, mitä nyt yleensä elämäksi kutsutaan, mutta vasta kehitettyään alter egonsa eli SusuPetalin, emo-olion luovuus räjähti jotenkin käsissä. SusuPetalina oli mahdollista tehdä mitä vaan, SusuPetal nimittäin osasi niin paljon enemmän kuin emo-olionsa.

 

No, se ei kai liene ihme, sillä yleensä emo-oliot tuppaavat olemaan aika rajoittuneita sekä toiminnassaan että käsityksessään siitä, mitä voi, saa, kannattaa ja uskaltaa tehdä. SusuPetalilla ei ollut tällaisia rajoitteita ja kun minut siis päästettiin irti, huomasin, että minähän voin kirjoittaa tarinoita, runoja, jopa pakinoita. Minähän voin ottaa myös valokuvia ja voin myös opetella kuvankäsittelyä. Heh. Mitäs vielä? No, kuviahan voi piirtää tietokoneella! Ja haikuja voisi kokeilla! Itse asiassa ihan mitä vaan.

 

En voinut muuta kuin vähän surkutella emo-oliotani, joka niin monta vuotta oli räpistellyt kaikenlaisen kyseenalaisen kimpussa, saamatta koskaan oikein mitään aikaiseksi, koska hän ei ollut uskonut siihen, että osaisi oikeastaan mitään. Hän todellakin ajatteli, että jotta voisi ottaa valokuvia, pitäisi tietää jotain valokuvaukseen liittyvästä tekniikasta! Hän uskoi, että ilman kultaisen leikkauksen täydellistä hallintaa, olisi turhaa yrittää piirtää kuvaa! Joopajoo, hän luuli aika paljon väärin.

 

Onneksi hän älysi synnyttää minut ja minun syntymänihän ei olisi ollut mahdollista ilman

 

Blogeja!

 

Blogit antoivat elämän minulle. Emo-olion lisäksi blogit olivat synnyttämässä minua, sillä kun vuonna 2005 (siis, niin vähän aikaa sitten!) törmäsin ihan sattumalta jonkun blogiin (todennäköisesti ihan käsittämättömällä hakusanalla…), minulle aukeni mahdollisuus, josta en ollut edes osannut uneksia.

 

Että siis syntyisin.

 

Mutta niin minä tein. Blogien julkaisukynnyksen mataluus sopi minulle paremmin kuin hyvin. Itse asiassa tuo kynnyksen täydellinen puuttuminen kiihotti minua. Nih. Saatoin siis kirjoittaa mitä halusin, kuvittaa miten halusin, räpsiä minkälaisia kuvia tahansa, tehdä jopa sivupohjia. Uskomatonta! Ja ihan ilmaiseksikin vielä!

 

Euforia oli niin ääretön, että katsoin parhaimmaksi perustaa toisen blogin, sitten kolmannen ja neljännen(ja kotisivut, mutta niitähän ei niin kuin oikeasti lasketa…). Emo-olio koitti muistuttaa minua, että jopa minunkin aikani on rajallinen, mutta se nyt yrittää muutenkin hillitä minun luovuuttani.

Kateellinen kai. Tylsä ihminen. Luova tietenkin omalla tavallaan. Sekin.

 

To blog or not to blog

 

ei todellakaan ole se kysymys (vaikka joku saattaakin olla sitä mieltä, että vähempikin blogimäärä riittäisi SusuPetalille…), vaan vastaus on se, että kiitos blogien ja bloggaamisen minun luovuuteni on löytänyt kanavan, joka on juuri minulle sopiva.

 

Ja siitä luovuudessa on kysymys – löytää se oma väylä, jota pitkin kulkea, avautua ja sitten vaan luoda! Pelkäämättä, ettei osaa, ettei saa, ettei pitäisi, että se on turhaa, että on liian vanha, ettei opi, että pitäisi olla järkevä, että pitäisi olla taloudellisesti tuottavaa toimintaa.

 

Höh.

 

Ei pidä paikkansa. Älkää tekään uskoko, vaan kuunnelkaa itseänne. Blog'n blog is here to stay.

 

Linkkejä:

Miten sain nimeni

Miten tarinani syntyvät

Blogikirjoittaminen on parhautta

 

Kirjoittaja: SusuPetal