881933.jpgKokoomakirjassa Uuden Kuun ja Vihervaaran tytöt suomalaiset naiset muistelevat lukukokemuksiaan Anna- ja Runotyttö-kirjoista. Tarinat ovat melko yhteneviä: Annaa tai Runotyttöä on luettu nuorena ja sen jälkeen ihailtu jompaakumpaa vuosikausia. Sankarittareen on pyritty samaistumaan kaikilla mahdollisilla tavoilla.

Itse sovin tähän lukijakuvaan vain osittain. Annan nuoruusvuodet luin kyllä ahmimisikäisenä, ja jatko-osistakin kaksi seuraavaa osaa. Mutta en minä Annaan mitenkään erityisesti ihastunut, minulle  Anna oli yksi kiva kirja lukemattomien muiden joukossa. Lempikirjani löytyivät muualta.

Lisäksi olin lapsena melko vaativa lukija, vaikka luinkin valtavat määrät. Minulla oli tiettyjä vaatimuksia kirjalle. Ensinnäkin, kirja oli ärsyttävä, jos päähenkilö muuttui liikaa. Tämän takia en voinutkaan lukea Annan myöhempiä osia, kun inhotti ja kauhistutti että pikkutyttö-Anna olikin yhtäkkiä aikuinen. Olisin halunnut lukea samanlaista sarjaa kuin vaikka Tiina-kirjat, joissa päähenkilö oli koko ajan suurin piirtein samanikäinen. Lisäksi saman kirjailijan muut teokset tuntuivat usein epäilyttäviltä. Siksi Runotyttö jotenkin inhotti ja ärsytti koko olemassaolollaankin siellä kirjaston hyllyssä. Se oli vähän niin kuin Anna mutta ei ihan. Ei siihen voinut koskea. Samalla lailla vaikka Rauha S. Virtasen kirjoista Selja-kirjat olivat kivoja, mutta muut epäilyttäviä ja outoja. Itse asiassa nämä vaatimukseni ulottuivat jopa siihen, että minä-muodossa kerrotut kirjat tuntuivat jotenkin huonommilta kuin kolmannessa persoonassa kerrotut, ja jos aikamuoto oli imperfektin sijaan preesens, tuli siitäkin miinuspisteitä.

Lukioikäisenä koin jonkinlaisen nostalgia-aallon (siinä iässä sellaisia kai voi ensimmäistä kertaa ruveta harrastamaan) ja rupesin lukemaan lastenkirjoja uusiksi, kuten Muumeja, Annoja ja Seljoja. Silloin luin ensimmäistä kertaa Runotytötkin. Tykkäsin ja viihdyin. Runotytöt ja Annan alkuosatkin tuli luettua sittemmin aika ajoin uusiksi, niiden ollen mukavaa viihdykettä.

Muutama vuosi sitten Montgomeryn kaksi viimeisimpänä kirjoitettua Anna-kirjaa julkaistiin. Samoihin aikoihin pieni Columbina-kustantamo käännätti Montgomerylta mm. Jane Victorian ja Sara Stanleyn tarinat. Muistelen, että kesällä 2002 luin näitä kaikkia ahkerasti. Mutta vasta talvella 2006, jolloin muistikuvieni mukaan olin flunssassa ja luin sairaskertomuksena Runotyttö-kirjoja taas kerran uusiksi, aloin miettimään, mitä kaikkea muuta Montgomery olikaan mahtanut kirjoittaa. Internetistä löysin L.M.Montgomery-instituutin sivut, ja sieltä löytyi hänen tuotantonsa lista.

Olen blogiini raportoinut sivulle mitä sen jälkeen tapahtui ja miten olen kirjat kokenut. (Kannattaa lukea alhaalta ylöspäin, ensimmäinen teksti on viimeisenä.) Aloitin suomentamattomien Montgomeryjen hankkimisen melko lailla hakuammuntana. Halpoja englanninkielisiä pokkariversioita saa Suomalaisesta kirjakaupasta ainakin verkkokaupasta tilaamalla, muutaman lastin olen tilannut Amazonista. Olen nauttinut kirjoista kovasti. Päällimmäisin mielikuvani on, että Suomessa vallalla oleva asenne, "se nyt on sellainen vanha romanttinen tyttökirjailija", on auttamattoman vanhentunut. On kyseenalaista, onko nuortenkirjailija tai tyttökirjailija mikään kovin osuva leima Montgomerylle. Hänhän kirjoittaa täysipainoisia luonnekuvia, komedioita suljetuista yhteisöistä, ylipäätään "ihan oikeaa" kirjallisuutta. Hänen kirjallinen tyylinsä on erittäin hienoa, mitä eivät suomennokset mielestäni aina täysin tavoita. Uskallan näin sanoa siitä huolimatta, etten itse mikään kääntäjä ole.

Minulle Montgomeryn lukeminen aikuisena on siis ollut paljon antoisampaa kuin lapsena. Ymmärrän paremmin kulttuurierot, tiukoista käytöskoodeista ammentavan huumorin ja hienovaraiset luonnekuvaukset. Suosittelen kaikille, jotka kaipaavat hienovaraista tapakomediaa ja puhuttelevia, sielukkaita henkilöhahmoja.

881929.jpgNyt on alkanut tehdä mieli lukea Anna-kirjat englanniksi. Ei pelkän kieliharjoittelun vuoksi vaan siksi, että muistan lukeneeni lehtijutuista, että Anna-käännökset ovat käytännössä lyhennelmiä. Vanhimmat suomennoksethan taitavat olla jostain 1920-luvulta, ja ilmeisesti "lukemisen helpottamiseksi" tuon ajan tavan mukaan pitkiä pätkiä on saksittu pois. Jos tätä asiaa alkaa pohtia, se alkaa sapettaa suunnattomasti. Kaikilta meiltä suomalaisilta Montgomeryn lukijoilta on riistetty väkivalloin ties miten monta tärkeää hetkeä Annan ja Emilian elämästä. Ihailemamme kirjat ovatkin pelkkiä torsoja.

Samoin kiinnostaisi suunnattomasti lukea Montgomeryn päiväkirjoja. Niistä on toimitettu aika monta tiiliskiven paksuista kirjaa. Montgomeryn sankarittaret saattavat elää liki 30-vuotiaiksi yksin, kunnes hups vain jostakin tupsahtaa mies, yleensä se lapsuuden leikkikaveri, ja sankaritar pääsee onnellisesti naimisiin. Montgomeryllähän homma ei ihan näin mennyt, hän meni noin 36-vuotiaana naimisiin ja liitto oli käsittääkeni puhtaasti järkiliitto, ei suurta rakkautta. Ehkä Montgomery on kirjoittanut tätä puolta itseään joihinkin sivuhahmoihin, kuten siihen Emilian tapaamaan newyorkilaiseen toimittajanaiseen, joka houkuttelee häntä suureen maailmaan, tai Magic of Marigoldin "vanhapiikatätiin", itselliseen naiseen joka toimi lääkärinä?

Kirjablogi on ollut siitä kätevä, että sen avulla on helppo lähettää palautetta milloin mihinkin. Annat kustantaneelle WSOY:lle olen lähettänyt linkin ja toiveen Montgomeryn uudelleen- ja lisäsuomennoksista, tosin en saanut mitään vastausta. Louisa M. Alcottin aikuisnovelleja hiljan käännättäneelle Tammen Helmi-osastolle lähetin myös linkin, ja ehdotuksen julkaista vaikkapa A Tangled Web, joka on lukemistani suomentamattomista Montgomeryistä tähän mennessä paras. Se on rohkea, railakas ja räiskyvä tapakomedia iloiselta 1930-luvulta, sisältäen runsaasti kiemuraisia ihmissuhteita ja paljon huumoria. Helmestä jopa vastattiin ja kiitettiin vinkistä.

Alkuperäiskielellä Montgomerya löytyy varmasti lähikirjastosta, joten jos kielitaito antaa myöten (kohtalainen englannin osaaminen riittää), kannattaa lukea. Uudet suomennokset Anna ja Runotyttö ansaitsisivat ehdottomasti, varsinkin, jos karsintaa ja leikkauksia on ollut paljon.


- Salla Brunou