Risto Kajo: Mika, vesiväri ja lyijykynä paperille, 1997.

Risto Kajo (s. 1975) on Turussa asuva kuvataiteilija, joka on keskittynyt ihmiskuvaukseen. Kajon töitä on nähtävissä mm. hänen blogillaan. Kajo kirjoittaa blogia nimeltä Art of Risto Kajo.

1. Olet kuvataiteilija. Mikä sai sinut aikanaan valitsemaan kuvataiteen?

Lukiossa oli hyvä opettaja, joka sai innostumaan taiteesta. Silloin ajattelin umpimielisen pikkukaupunginpojan tavoin abstraktin taiteen olevan huijausta. Teimme kaverini kanssa maaliroiskepapereita. Kiinnitimme niitä korkealle koulun seinille – opettajan lempinimi oli "Pätkä". Hän repi töitä irti seiniltä ja laittoi niitä roskiin. Äkkiäkös me maalattiin uusia.

Minulla oli romanttinen käsitys taiteilijanelämästä. En tahtonut tulla tietokonenörtiksikään. Siksi olin protestiksi kymmenen vuotta omistamatta omaa konetta. Jälkeenpäin harmitti, etten ryhtynyt muusikoksi. Taidemaalareilla on kovin vähän nuoria naisihailijoita.

2. Mitkä tekniikat kiinnostavat sinua eniten ja miksi?

Osaan kaikki yleisimmät tekniikat. Yhdistelen niitä lähinnä nopeuden ja tässä elämäntilanteessa myös halpuuden takia.

Nopeus on tärkeää, että tunteen intensiteetti säilyisi. Maalaan mieluummin nopeasti yhdeksän huonoa työtä, joista kymmenes on näyttelykelpoinen täysosuma  kuin hion yhtä työtä kauan.

3. Millainen on tyypillinen työpäiväsi, jos sellaista on?

Herään puolilta päivin. Netti aukeaa heti ja aamukahvi lämpiää. Sitten pyöräilen reilut viisi kilometriä keskustaan lukemaan päivänlehdet. Työ sujuu parhaiten iltaisin.

Risto Kajo: Pettymys, öljy kankaalle, 1997.

4. Miten kuvailisit työhuonettasi ja suhdettasi siihen.

Työtilani on suhteellisen uusi. Se on jaettu tila useiden taiteilijoiden kanssa. Laitan usein naapuritaiteilijan tv:n päälle pitämään taustamelua. Kotonani ei tv:tä ole. Työtilassa huomaa selvästi mitkä osat on naisten sisustamia ja mitkä miesten. Minulla on kaikki tarpeellinen käden ulottuvilla. Kauneuden eteen en viitsi nähdä yhtään vaivaa.

5. Piirrät ja maalaat etupäässä ihmisiä. Mikä ihmisessä viehättää?

Suora palaute ja heidän reaktionsa. Kuvataide on hyvin yksinäinen ammatti. Kollegat puhuvat toisistaan niin hyvää kuin pahaakin selän takana. Harvoin saa suoraa rakentavaa palautetta. Suurimman osan siitä sai taidekoulussa. Kaipaan niitä kriitikkoja.

Olen sosiaalisesti vähän kömpelö vaikka pidänkin ihmisistä. Taiteen kautta olen tavannut ihmisiin joihin en muuten osaisi tai uskaltaisi tutustua.

Risto Kajo: Esko, lyijy- ja värikynä paperille, 2000.

6. Kertoisitko teoksesta Esko (2000) ja kuvasarjasta "Karjalaiset itkijämiehet"?

Voitin kahviloissa ja ravintoloissa piirretyillä ukonnaamoilla  Pohjois-Karjalan aluetaidenäyttelyn jaetun ensimmäisen palkinnon. Se oli noin 650 markkaa. Olin pahastunut summasta - niin suuren arvon Joensuun kaupunki antoi puolen vuoden työlle.

Malleihin syntyi aika helposti luottamuksellinen suhde. Pikkurikollisten suosima kahvila oli minulle erityisen mieluinen paikka. Seurakunnassa, jossa silloin toimin, syntyi kilpailua kuka on hengellisin ja taiteessa kilpailtiin ja suoritettiin myös.

Nämä äijät vain oleskelivat ilman mitään utopistisia tulevaisuuden  haaveita. Kukaan ei ollut mitään eikä kenestään tullut mitään. He eivät olleet pätkääkään kiinnostuneita urotöistäni. Heidän kanssaan oli tarpeetonta kilpailla kuka on älykkäin ja sivistynein eikä heilläkään ollut mitään syytä osoittaa olevansa minua kovempia jätkiä ja tappelijoita.

Armo löytyi kovin oudosta paikasta.

7. Miten määrittelisit sanan "taide? Miksi taide on tärkeää?

Taidetta on kaikki, minkä joku määrittelee taiteeksi. Likaiset sukkani muuttuvat taiteeksi sillä hetkellä, kun joku alkaa tarkastelemaan niitä taiteen lähtökohdista. Paljon vaikeampi kysymys on miten määritellä hyvä ja huono taide.

Onko taide tärkeää? Ainakin elämä olisi kovasti tyhjempää ilman kulttuuria ja muuta "tarpeetonta" hömppää.

Risto Kajo: Jeesus, muste paperille 1997.

8. Ketä maalaustaiteen vanhaa mestaria erityisesti arvostat?

Rembrandt tulee ensimmäiseksi mieleen. Entäs Lucian Freud, hän on tosi vanha mies, mutta kelvanneeko vielä mestariksi?

Risto Kajo: Profiili, öljy paperille, 2007.

9. Millaista on elää kuvataiteilijana Suomessa?

Kaikkein kovimmat tekijät saattavat päästä siivoojan vuosiansioille, olkoonkin että joidenkin yksittäisten kuukausien tulot voivat olla korkeat. Apurahat, jos sellaisia saa, auttavat pikkuisen. Minä sain viimeksi yli viisi vuotta sitten.

Taiteilijoita ja siksi kilpailua on liikaa.
Galleriavuokrat ovat kalliita. Mistä hitosta työttömyyskorvauksilla elävä repii Helsingin 3000 euron  näyttelyvuokran?

Vähänkin vaikeampi taide kiinnostaa todella harvoja ihmisiä.

Joskus luomista rakastaa niin, että unohtaa syömisen ja nukkumisen ja yksinäisyyden. Niinä hetkinä taide kannattaa.

10. Jos saisit antaa yhden neuvon aloittelevalle kuvataiteilijalle, mikä se olisi?

Maalaus on hieno ja suositeltava harrastus, mutta ammattina ihan perseestä. Kierrä kaukaa jos vain pystyt!

 

Risto Kajo ArsNetissä.
Risto Kajon blogi: Art of Risto Kajo

Kysymykset: Maria

Vuosia sitten eräällä Helsingin matkallani poikkesin Ateneumin taidemuseoon, jossa oli esillä Hugo Simbergin piirrosten näyttely. Nuo pikkuruiset puupiirrokset kiehtoivat minua kovasti ja kulutinkin useita tunteja tutkiskellen Simbergin pienten pirujen ja enkelien elämää.

Näyttelyssä oli eräs piirros, joka teki minuun merkillisen suuren vaikutuksen. Siinä oli kuvattuna muuri, muurissa portti ja sen takana paratiisi ihanine sypresseineen. Portti oli juuri ja juuri havaittavasti raolllaan, siitä oli juuri menty. Uteliaisuuteni heräsi, kuka oli päässyt paratiisiin? Kuva kertoi lisää: jokin siivekäs olento oli pyrkinyt sinne. Sisäänpääsy oli kuitenkin ollut työlästä, koskapa menijältä oli irronnut pieni siipi ovenrakoon. Kaiken lisäksi tuo kaunis valkoinen siipi oli irrotessaan tahriutunut vereen.

Mikä kauhea näky ja mikä kauhea ajatus: miten nyt enkeli voi nauttia paratiisin riemuista, jos oma valkoinen siipi puuttuu! Ja mikä tuska, kun siipi on revennyt irti! Ja voiko hän, siivetön, olla enää enkelikään, voiko hän olla oma alkuperäinen itsensä?

 Näyttelyssä kulkiessani löysin useita töitä, joissa toistui tämä sama aihe. Ja meidän kaikkien nähtävissä se on Tampereen Tuomiokirkon saarnastuolin portaiden kaiteessa. Sinne Simberg on tosin pelkistänyt teemaa yksinkertaisemmaksi ja koristeellisemmaksi. Samalla hän on liittänyt siihen uuden assosiaation tekemällä aidan ja portin orjantappuran oksista. Orjantappuran piikkeihin tuo pieni valkoinen siipi veritahroineen on järkyttävästi jäänyt roikkumaan.

En ole tutkinut kirjallisuudesta, mitä merkityksiä Simbergin arvellaan tällä teemalla välittäneen katsojille. Sillä ilman selityksiäkin tämä aihe alkoi välittömästi elää omissa kuvissani. Ensinnä ilmaantuivat mustat paratiisin portit rikottuine siipineen niin tussimaalauksiini kuin keramiikkaveistoksiinikin. Sitten aihe laajeni kaikenlaisiin portteihin ja niistä kulkemisen valintoihin. Ja luullessani porttiteeman jo jääneen taakse, oli tämä aihe kuitenkin kuin varkain hiipinyt kuviini mukaan pienten enkelimäisten olentojen ja suurempienkin siipimäisten muotojen hahmossa. Kuitenkaan en ole uskovainen ihminen, vaan vannoutunut tieteellisen maailmankäsityksen kannattaja.

Minulle valkoiset siivet merkitsevät unelmia, ihmisen pyrkimystä olla ihanteidensa ja oman ihmiskäsityksensä mittainen. Varsinkin lapsina, nuorina ja vielä aikuisuudessakin meillä on korkeat ihanteet ja uskomme, että voimme elää niiden mukaan. Jos ei vielä nyt, niin jonain päivänä tulemme niiden mittaisiksi! Ja kuinka käykään? Joudumme pettymään, sillä elämä ei olekaan sellaista kuin luulimme. Ja mikä pahinta, emme itsekään ole sellaisia kuin luulimme.

Emme pystykään olemaan hyviä, täydellisiä ja epäitsekkäitä, vaan tahtomattammekin toimimme tavalla, jota itsekään emme aina hyväksy. Tehdessämme yhdelle hyvää, huomaammekin tekevämme toiselle pahaa. Kaikilla asioilla onkin monta puolta, hyvä ja moraalinen riippuu monesti siitä, miltä kannalta asioita katselee. Tämän toistuvasti koettuaan monet luopuvat ihanteistaan ja tulevat kyynisiksi ja välinpitämättömiksi, kadottaen näin oman sisäisen itsensä.

Tätä kuvaa pieni veistokseni "Valkoisten siipien riisuminen". Siinä siivekäs hahmo riisuu viittaansa, jonka mukana riisuutuvat myös siihen kiinnittyneet siivet. Hän luopuu unelmistaan ja ihanteistaan. Mutta viitan alla ei ole mitään, rinta jää tyhjäksi sydäntä vailla, sillä ilman ihanteita ihminen ei ole ihminen.

Todellinen ihminen joutuu kulkemaan tahriintuneiden siipien kanssa, valkoiset siipensä veressä. Sillä jos ihminen ei suostu antamaan siipiensä tahriintua elämän multaan, mutaan ja likaan, niin hän lentää epätodellisen korkealla, tuskin edes näkee oikeaa maanpintaa.

Hän on etäällä toisten ihmisten oikeista murheista, hän on yläpuolella.Luulisin, että oikea paratiisi ei olekaan se, minne noustaan ylös johonkin epätodelliseen onnelaan. Todellinen paratiisi on rajallisuuden hyväksymistä, riittävän hyvänä ihmisenä elämistä ja sen ymmärtämistä, että elämä ei ole joko-tai, vaan sekä-että.

Tällaisen paratiisin asukkaat kantavat selässään unelmien valkoisia siipiä, mutta ne ovat lukuisten maanpinnalle putoamisten ja pettymysten seurauksena tahriintuneet vereen ja saaneet elämän mullasta harmaata väriä pintaansa.



Kirjoitti Kirsi Järnefelt



Veistos Kirsi Järnefeltin "Valkoisten siipien riisuminen"
Valokuvat HML.

Rune Snellman on jyväskyläläinen valokuvataiteilija. Voit lukea hänen NONO-haastattelunsa täältä.



Granaattiomena (Pomegranate)
pigmenttimustevedos / pigment print
17x28 cm
2005



Omena (Apple)
pigmenttimustevedos / pigment print
17x28 cm
2005




Sarjasta "Ajanlasku" /From the series "Chronology"
Rikkisävytetty hopeagelatiinivedos / Sulfid toned silver gelatin print
10 x 20 cm
1984




Sarjasta "Ajanlasku" /From the series "Chronology"
Rikkisävytetty hopeagelatiinivedos / Sulfid toned silver gelatin print
10 x 20 cm
1984




ESB
pigmenttimustevedos / pigment print
44 x 29 cm
1998-2006

 

 

Rune Snellman (s.1950) on jyväskyläläinen valokuvataiteilija. Yhteis- ja ryhmänäyttelyjen lisäksi hänen töitään on ollut esillä yksityisnäyttelyissä.

Mikä sai sinut alunperin kiinnostumaan valokuvauksesta?

Joskus vuonna 1964 ollessani 14v. lainasin veljeni kameran (Nikon Ftb) jolla otin ensimmäiset mv-kuvat ja samaisena vuonna taisin myös vedostaa ekat kuvat. Kuvat tein ystäväni Matti Lahden saunan pukuhuoneessa. Mikä se eka kuva oli sitä en muista mutta sen tunteen kun ensimmäistä kuvaa tein ja se alkoi ilmestymään altaan pohjalle ,se ei unohdu. Hetki oli aivan maaginen.

Mikä ammattikuvaamisessa on muuttunut vuosien varrella?

Siirtyminen mv-kuvaamisesta väripuolelle oli suurin muutos mitä silloin perinteisen filmin saralla tapahtui. Toinen suuri murros on digitaalisen kuvaukseen siirtyminen. Jos on vuosikausia tehnyt pimiössä töitä niin oli se mahtavaa päästä valoisaan tekemään kuvia.

Mikä on suhteesi digikuvaukseen? Entä vanhoihin tekniikoihin?

Nykyään kuvaan pääasiallisesti digille mutta opetan myös Jyväskylän kansalaisopistossa Neulanreikävalokuvausta josta koko valokuvaus on aikoinaan lähtenyt.

Ketä vanhoista mestareista arvostat eniten?

Tärkeitä hmisiä on valokuvauksen saralle sattunut useita, kuten kaksi suuresti arvostamani opettajat, Pekka Helin ja Martti "Kapa" Kapanen. Mestareista taitaa lähinnä sydäntä olla Robert Capa ja Tiina Modotti.

Onko sinulla tyypillistä työpäivää, jos on, niin millainen se on?

Valokuvaajana/valokuvataiteilijana ja yksityisyrittäjänä ei tyypillistä työpäivää taida olla. Jokainen päivä on erilaisia ja mielenkiintoisia. Päivät vaan tahtovat olla pitkiä ja opettaminen Kansalaisopistossa on mukavaa, mutta joskus aika uuvuttavaa hommaa.

Miten ideat kuviin tai kuvasarjoihin syntyvät?

Ideat syntyvät useimmiten aivan spontaanisti. Valokuvataiteilijana on koko ajan töissä. Heti kun herää niin päässä alkaa pyörimään ja alkaa miettimään että mistähän nyt alottaisi.

Kertooko valokuva aina totuuden? Jos ei, niin mitä se kertoo?

Kertooko valokuva totuuden??? Tuskinpa... valokuva valehtelee, varsinkin tämän päivän teknologisessa yhteiskunnassa jossa valokuvan muokkaminen on joka päiväistä. Olen ollut jo pitkään sitä mieltä että valokuva aikojen alusta lähtien on ollut "manipuloimista" koska kun painat laukaisinta niin hetki on jo kadonnut jonnekin.

Kuva, jonka olisit halunnut ottaa?

Ei kait sellaista olekaan, ainakaan minulle ei tule mieleen mikä se voisi olla.

Mitä sinulla on juuri nyt työn alla?

Tällä hetkellä kuvaan K-S:n sairaanhoitopiirin taidekokelmassa olevia teoksia kirjaa varten ("Terveyttä taiteesta"). Kirjan on määrä tulla markkinoille huhtikuussa 2007.

Jos saisit antaa aloittelevalle ammattikuvaajalle vain yhden ohjeen, mikä se olisi?

Avoin mieli mukaan kun lähtee kuvamaan, että tekee työnsä ajatuksella ja sydämellä. Joskus olisi vielä parempi että laittaisi aivot narikkaan ja kuvaisi pelkästään sydämellä. Vielä voisin lisätä tähän että jos valitsee tällaisen ammatin kuin minä niin siihen pitää suhtautua vakavasti mutta ei kuolemanvakavasti.

Rune Snellmanin kotisivut
Blogi

Kirjoitti Maria

Artikkelin valokuva: Rune Snellman