312411.jpg
 
Esi-isämme luolamiehet metsästivät ja marjastivat pysyäkseen hengissä. Tuolloin parhaat hengissä selviämisen edellytykset oli ihmisillä, joilla oli hyvä hyötysuhde, jotka pystyivät käyttämään nauttimansa energian mahdollisimman hyvin hyväkseen. Nyt on toisin: tämä hyvä hyötysuhde koituu ongelmaksi: tarjolla on niin paljon energiaa, että pitää miettiä keinoja, millä energiaa polttaisi, ettei kaikki jäisi kehoon.

Visuaalisuuteen painottunut kulttuurimme ihannoi hoikkuutta, jopa laihuutta ja uskottelee, että se on merkki itsekurista. Moni pistää yhtäläisyysmerkit hoikkuuden ja terveyden väliin sen enempää ajattelematta. Hoikkuutta ihannoidaan enemmän kuin terveyttä. Hoikkuuskaan ei takaa terveyttä. Aikamme tuotoksiin kuuluu syömishäiriöiden hengenvaarallinen ongelma. Edelleen on niitäkin, jotka tupakoivat terveytensä kustannuksella pysyäkeen hoikkina tai saavuttaakseen hoikkuuden.

Elintarviketeollisuus syytää halpaa rasvaa ja suuria pakkauskokoja. Suklaata myydän joka paikassa. Lihominen ei ole merkki mässäilystä, vaan usein se on merkki halvan ravinnon kontrolloimattomasta käytöstä. Monelta hoikkuus karkaa kuin liukuportaissa seisoisi: kilo vuodessa, 10 kymmenessä.

Ennen varakkuus näkyi pönäkkyytenä; köyhyys laihuutena. Nyt varakkaat ovat hoikkia ja vähävaraisemmat kärsivät heitä useammin lihavuudesta.

Suhteemme ruokaan on muuttunut epävarmaksi. Sen sijaan suhteemme mielihyvään ja nautintoon on yksioikoinen. Sen suuremmin seurauksia miettimättä haemme nautintoa. Ne, joilla on runsaasti rahaa, hakevat mielihyvää sieltä, mikä ei niin lihota tai he osaavat korjata rahalla lihottavien nautintojen seuraukset. Ne, joilla on vähemmän rahaa, hakevat mielihyvää tai lohtua perustarpeiden tyydyttämisestä: syömisestä, viihde-elektroniikan kautta ja nukkumisesta.

Uskonto ei ole nyt muodissa, päinvastoin. Oikeastaan sitä ei juuri edes tunneta. Uskonnon tilalle on tullut terveys, pappien tilalle hyvinvointipalvelut ja lääkärit. Myös synnistä on tullut astetta tämänpuolisempaa, parannussaarnaajien tilalle ovat tulleet terveystaloustieteilijät ja poliitikot.

Mässäilyn paheksuminen ja kohtuullisuuden korostaminen on vanhempaa perua kuin roomalaiskatolinen teologia ollenkaan. Antiikin filosofit ihannoivat kohtuutta.

Kun vuonna 2004 sain valmiiksi Sydänliiton historian, tahdoin kirjalle moton. Ajattelin, että motto saa mielellään olla latinaakin. Kysyin latinaa työkseen opettavalta TT Anni Maria Laatolta, onko latinassa jokin vastine meidän sananparrellemme "Kohtuus kaikessa". Laato kertoi, että ajatus on suorastaan periantiikkinen ja lähetti minulle parikymmentä sensisältöistä lentävää lausetta. Valitsin sitten Horatiuksen viisauden Est modus in rebus, jonka voisi aivan hyvin kääntää Kohtuus kaikessa.

Uuden testamentin syntiluetteloissa vakiosyntinä on mässäily ja juoppous. Paavalin kirjeessä korinttilaisille on elävä kuvaus siitä, millainen olisi irvokas rakkaudenateria: osa porukasta on ähkyssä tai juovuksissa, osa nälissään. Paavali asettui samaan ruotuun aikansa filosofien kanssa: erityisesti seurakunnan kokoontumisissa on syytä ihannoida kohtuutta.

Kohtuuttomuus tai mässäily on yksi synti muiden joukossa. Itse en pidä sitä pahemana "kuoleman"syntinä kuin panettelua tai kovuutta. Rippikoulussa opetettiin, että syntiä on se, mikä erottaa meidät Jumalasta ja lähimmäisistä. Tämä avaa itselleni sosiaalisen vastuun näköalan, ei vain Suomeen, vaan maailmanlaajasti.

On ironista, että alle 10 prosenttia maailman ihmisistä omistaa 60 prosenttia kaikesta. Ei ihme, että maailmassa on köyhiä. Maailman köyhimmissä maissa eletään keskimäärin 40-vuotiaiksi. Me elämme tuplasti pidempään. Maailman ravinnon ja hyvinvoinnin, teknologian ja koulutuksen voisi jakaa tasaisemmin kuin nykyisin. Se olisi omakin etumme. Kun Uusi testamentti tuomitsee mässäilyn, se puuttuu juuri itsekkyyteen: kaikkea ei tarvitse itse käyttää, voisi antaa niillekin, jotka kipeämmin tarvitsevat.

Kirjoittaja: Kirsi Myllyniemi

[email protected]

Valokuva: HML