Amerikka tunnetaan roskaruokamaana. "Supersize me!" Kuitenkin heti astuttuani sisälle orgaanista lähiruokaa myyvään Whole Foods Marketiin tunnen oloni paremmaksi. Tuoksuu yrteille ja terveyskaupalle, vihanneksille ja hedelmille. Kaupan seinät on maalattu sitruunankeltaisiksi ja katosta roikkuu halogeenivaloja. Erilaiset tuorehedelmärasiat sijaitsevat heti sisäänkäynnin vieressä. Yhdellä seinustalla on leikkokukkia ja kauempana häämöttävät korkeiksi ladotut vihannesten ja kasvisten seinämät.

350161.jpg


Aiomme syödä Whole Foods Marketissa lounasta. Ruoat valitaan kaupasta, punnitaan ja maksetaan kassalla ja syödään joko kotona tai marketin omassa "ravintolassa". Haluan ostaa jälkiruoan ensin: siis hedelmää, terveellisesti. Valitsemassani rasiassa on tuoreita mustikoita, ananasta, vesimelonia, hunajamelonia, viinirypäleitä ja mansikkaa.

Kuljemme valtavan liikkeen poikki kohti valmisateriakeidasta, josta aiomme valita itsellemme syötävää. Whole Foods Marketit myyvät kaikkea tyypillistä supermarketeista ostettavaa tavaraa, mutta asiakaskohderyhmänä ovat terveystietoiset luomuihmiset. Se näkyy valikoimassa. Marketin tuotteista huomattava määrä on luomuruokaa, mutta myös esimerkiksi tuontisuklaita ja muita herkkuja mahtuu valikoimaan.

350163.jpg


Itsepalveluperiaatteella toimiva valmisruokakeidas on valtava, valikoima hämmentävän suuri. Esillä on kylmäsalaatteja, erilaisia lämpimiä ja kylmiä etnisiä ruokia mm. vegaaneille. Pizzoille on oma osastonsa ja ihminen niitä leikkaamassa asiakkaan toivomuksen mukaan. Kylmämarinoiduille sienille, oliiveille ja jälkiruoille on omat saarekkeet.

Syön salaattia vadelmaisen salaatinkastikkeen kera ja pienen annoksen Chicken Cashewta, joka on erinomaista, sekä maistiaisiksi ruokalusikallisia erilaisia etnisiä ruokia, makeita ja happamia. Eräs mielenkiintoinen tuttavuus on mustasta villiriisistä ja muista, minulle tuntemattomista aineksista valmistetulle hakkelus, jonka tekstuuri tuntuu erikoiselta suussa.

Kaikki on maukasta ja tuoretta. Tutustun makuihin, jollaisia en tiennyt olevan olemassa. Marketissa on myös herkkuleipomo, jonka tuotteet näyttävät meheviltä, mutta niihin en sorru.

350162.jpg


Whole Foods Marketin nettisivuilla kerrotaan, että liikeketju sai alkunsa 1980-luvun alussa Teksasissa. Nyt tämä luomuruokajättiläinen on levittäytynyt ympäri Amerikkaa ja Brittein saaria. Liikkeitä ketjulla on yhteensä 191. Ruoka hankitaan nettisivuston mukaan osittain "ruoka-artisaaneilta, jotka ovat omistautuneet työlleen". Sen uskon. Vuonna 2006 Fortune valitsi kauppaketjun maan viidenneksi parhaaksi paikaksi tehdä työtä, Google kipusi ykköseksi.

Marketin nettisivustolta löytyy laaja valikoima erilaisia reseptejä, joihin kannattaa tutustua.



Kirjoitti Maria

Valokuvat: Maria