437291.jpg

Risto Kajo: Mika, vesiväri ja lyijykynä paperille, 1997.

Risto Kajo (s. 1975) on Turussa asuva kuvataiteilija, joka on keskittynyt ihmiskuvaukseen. Kajon töitä on nähtävissä mm. hänen blogillaan. Kajo kirjoittaa blogia nimeltä Art of Risto Kajo.

1. Olet kuvataiteilija. Mikä sai sinut aikanaan valitsemaan kuvataiteen?

Lukiossa oli hyvä opettaja, joka sai innostumaan taiteesta. Silloin ajattelin umpimielisen pikkukaupunginpojan tavoin abstraktin taiteen olevan huijausta. Teimme kaverini kanssa maaliroiskepapereita. Kiinnitimme niitä korkealle koulun seinille – opettajan lempinimi oli "Pätkä". Hän repi töitä irti seiniltä ja laittoi niitä roskiin. Äkkiäkös me maalattiin uusia.

Minulla oli romanttinen käsitys taiteilijanelämästä. En tahtonut tulla tietokonenörtiksikään. Siksi olin protestiksi kymmenen vuotta omistamatta omaa konetta. Jälkeenpäin harmitti, etten ryhtynyt muusikoksi. Taidemaalareilla on kovin vähän nuoria naisihailijoita.

2. Mitkä tekniikat kiinnostavat sinua eniten ja miksi?

Osaan kaikki yleisimmät tekniikat. Yhdistelen niitä lähinnä nopeuden ja tässä elämäntilanteessa myös halpuuden takia.

Nopeus on tärkeää, että tunteen intensiteetti säilyisi. Maalaan mieluummin nopeasti yhdeksän huonoa työtä, joista kymmenes on näyttelykelpoinen täysosuma  kuin hion yhtä työtä kauan.

3. Millainen on tyypillinen työpäiväsi, jos sellaista on?

Herään puolilta päivin. Netti aukeaa heti ja aamukahvi lämpiää. Sitten pyöräilen reilut viisi kilometriä keskustaan lukemaan päivänlehdet. Työ sujuu parhaiten iltaisin.

437292.jpg

Risto Kajo: Pettymys, öljy kankaalle, 1997.

4. Miten kuvailisit työhuonettasi ja suhdettasi siihen.

Työtilani on suhteellisen uusi. Se on jaettu tila useiden taiteilijoiden kanssa. Laitan usein naapuritaiteilijan tv:n päälle pitämään taustamelua. Kotonani ei tv:tä ole. Työtilassa huomaa selvästi mitkä osat on naisten sisustamia ja mitkä miesten. Minulla on kaikki tarpeellinen käden ulottuvilla. Kauneuden eteen en viitsi nähdä yhtään vaivaa.

5. Piirrät ja maalaat etupäässä ihmisiä. Mikä ihmisessä viehättää?

Suora palaute ja heidän reaktionsa. Kuvataide on hyvin yksinäinen ammatti. Kollegat puhuvat toisistaan niin hyvää kuin pahaakin selän takana. Harvoin saa suoraa rakentavaa palautetta. Suurimman osan siitä sai taidekoulussa. Kaipaan niitä kriitikkoja.

Olen sosiaalisesti vähän kömpelö vaikka pidänkin ihmisistä. Taiteen kautta olen tavannut ihmisiin joihin en muuten osaisi tai uskaltaisi tutustua.


437294.jpg

Risto Kajo: Esko, lyijy- ja värikynä paperille, 2000.

6. Kertoisitko teoksesta Esko (2000) ja kuvasarjasta "Karjalaiset itkijämiehet"?

Voitin kahviloissa ja ravintoloissa piirretyillä ukonnaamoilla  Pohjois-Karjalan aluetaidenäyttelyn jaetun ensimmäisen palkinnon. Se oli noin 650 markkaa. Olin pahastunut summasta - niin suuren arvon Joensuun kaupunki antoi puolen vuoden työlle.

Malleihin syntyi aika helposti luottamuksellinen suhde. Pikkurikollisten suosima kahvila oli minulle erityisen mieluinen paikka. Seurakunnassa, jossa silloin toimin, syntyi kilpailua kuka on hengellisin ja taiteessa kilpailtiin ja suoritettiin myös.

Nämä äijät vain oleskelivat ilman mitään utopistisia tulevaisuuden  haaveita. Kukaan ei ollut mitään eikä kenestään tullut mitään. He eivät olleet pätkääkään kiinnostuneita urotöistäni. Heidän kanssaan oli tarpeetonta kilpailla kuka on älykkäin ja sivistynein eikä heilläkään ollut mitään syytä osoittaa olevansa minua kovempia jätkiä ja tappelijoita.

Armo löytyi kovin oudosta paikasta.

7. Miten määrittelisit sanan "taide? Miksi taide on tärkeää?

Taidetta on kaikki, minkä joku määrittelee taiteeksi. Likaiset sukkani muuttuvat taiteeksi sillä hetkellä, kun joku alkaa tarkastelemaan niitä taiteen lähtökohdista. Paljon vaikeampi kysymys on miten määritellä hyvä ja huono taide.

Onko taide tärkeää? Ainakin elämä olisi kovasti tyhjempää ilman kulttuuria ja muuta "tarpeetonta" hömppää.

437293.jpg

Risto Kajo: Jeesus, muste paperille 1997.

8. Ketä maalaustaiteen vanhaa mestaria erityisesti arvostat?

Rembrandt tulee ensimmäiseksi mieleen. Entäs Lucian Freud, hän on tosi vanha mies, mutta kelvanneeko vielä mestariksi?

437340.jpg

Risto Kajo: Profiili, öljy paperille, 2007.

9. Millaista on elää kuvataiteilijana Suomessa?

Kaikkein kovimmat tekijät saattavat päästä siivoojan vuosiansioille, olkoonkin että joidenkin yksittäisten kuukausien tulot voivat olla korkeat. Apurahat, jos sellaisia saa, auttavat pikkuisen. Minä sain viimeksi yli viisi vuotta sitten.

Taiteilijoita ja siksi kilpailua on liikaa.
Galleriavuokrat ovat kalliita. Mistä hitosta työttömyyskorvauksilla elävä repii Helsingin 3000 euron  näyttelyvuokran?

Vähänkin vaikeampi taide kiinnostaa todella harvoja ihmisiä.

Joskus luomista rakastaa niin, että unohtaa syömisen ja nukkumisen ja yksinäisyyden. Niinä hetkinä taide kannattaa.

10. Jos saisit antaa yhden neuvon aloittelevalle kuvataiteilijalle, mikä se olisi?

Maalaus on hieno ja suositeltava harrastus, mutta ammattina ihan perseestä. Kierrä kaukaa jos vain pystyt!

 

Risto Kajo ArsNetissä.
Risto Kajon blogi: Art of Risto Kajo

Kysymykset: Maria