Minä olen keski-ikäinen. En tunne itseäni sellaiseksi, mutta ikävuodet ja peili kertovat sen. Olen sisältä samanlainen kuin nuorena, ehkä hieman viisaampi ja kokeneempi. Peiliin katsoessani kaipaan nuoruuteni ulkonäköä, seuraan lievästi kauhuissani kämmenselän ihon veltostumista. Nuorena ajattelin, että kaikilla keski-ikäisillä naisilla on jakkupuku, tiukka permanentti ja huono musiikkimaku. Ajan myötä huomasin luuloni vääräksi. Keski-ikäiset pukeutuvat farkkuihin, hiuksissa voi olla tukipermanentti ja stereot soittavat vaihtelevaa musiikkia.
Kun mietin tuntemiani keski-ikäisiä naisia, ajattelen alle viisikymppisten muodostamaa ystävä- ja tuttavapiiriäni. Toiset ovat naimisissa, toiset sinkkuja, jotkut eronneita yksinhuoltajia. Toiset ovat uskollisia puolisolleen, toisilla on saattanut olla rakastaja, toisten puoliso on mies, toisten nainen. Toisilla on vakinainen toimi, toiset tekevät pätkätöitä. Toiset viihtyvät työssään, toiset kaipaavat kipeästi uudenlaisia haasteita. He asuvat omakotitalossa, paritalossa, rivitalossa, kerrostalossa. Jollakin on hevonen, toinen haaveilee koirasta. Toiset matkustelevat, toiset viettävät lomansa mökillä, toiset pysyttelevät kotona. Toiset harrastavat liikuntaa, toiset ovat sohvaperunoita. Joku kärsii masennuksesta, joku ei ymmärrä sanan sisältöä. Joku soittaa bändissä, toinen tyytyy konsertteihin. Toiset ovat nuoruutensa timmissä kunnossa, toiset ylipainoisia. Toisten koti on tiptop, toisten koti siivotaan jouluksi ja syntymäpäiviksi.
Mikä näitä naisia yhdistää iän lisäksi? Kaikilla heillä on elämässään kipeitä kohtia, joista joko kerrotaan tai vaietaan. Yhdelle ongelmia aiheuttaa puoliso, joku kaipaa kumppania, joidenkin lapset ovat sairaita tai lapsilla on muita vaikeuksia. Ongelmia voi aiheuttaa työ tai sen puute, uupumus, työpaikan tulehtuneet ihmissuhteet, oma suku. Useimmat heistä kuuntelevat musiikkia, moni osaa nimetä rockbändisuosikkinsa. He katsovat elokuvia kotona tai teatterissa. He lukevat kirjoja, lehtiä tai blogeja. He kirjoittavat päiväkirjansa salaa tai julkisesti. Heitä yhdistää se, että jokainen heistä yrittää elää elämäänsä mahdollisimman hyvin olemassa olevista lähtökohdista käsin. Joku pyrkii muutokseen, toinen on tyytyväinen. Koskaan he eivät arvostele muita liikaa, he kuuntelevat toisten murheita, keittävät lohtukahvia, siivoavat joskus ystävänsä keittiön, ottavat tämän lapset hoitoon, että ystävä pääsee elokuviin. He vievät autottoman kauppaan tai kirjastoon, auttavat viemään lapsen sairaalaan. He eivät helpolla anna neuvoja toisille siitä, miten näiden tulisi elämänsä elää, koska jokaisella on tarpeeksi miettimistä omassaan.
Minusta he ovat ihania. Minusta he ovat kauniita ja olen kiitollinen siitä, että he ovat olemassa.
Kirjoitti Tuima (alunperin julkaistu blogissa Tuumailua 14.1.2006)
Kommentit