Mikä tekee talosta tai asunnosta kodin? Millainen paikka koti on, millainen sen pitäisi olla? Millaisia olivat kodit ennen? Entä tulevaisuudessa?
Nonosta singahti Marian taikasauvalla haaste kuvailla mikä tekee kodin. Haastattelumme Etelä-Suomen Sanomissa herätti kysymyksiä varsinkin ulkosuomalaisen, ulkomaalaisen kanssa naimisissa olevan näkökulmasta, ja olin itsekin suunnitellut joskus kolumnia aiheesta.(TOIM HUOM : Miksi muuten kukaan ei enää puhu pakinoista ? Onko koko käsite lakannut olemasta, kuollut sukupuuttoon tai poistettu nykysuomen sanakirjasta ? Ulkosuomalainen kun on kirjaimellisesti pihalla, mutta huomaa kaikenlaisia outoja muutoksia...)
* * *
Ranskassa heti päällimmäiseksi tulee mieleen ruokailu, yhteiset ateriat ja muutenkin arkiset ruuan tiimoilla pyörivät jutut. Täällä ei tulisi mieleenkään ettei syödä yhdessä, sillä ateriat ovat tärkeitä perheen arvomaailmassa, istutaan aina pöydässä ja jutellaan päivän tapahtumista. Illalliskutsut ystävien kanssa ja sunnuntaivälipalat pihalla ystäväperheiden ja heidän lastensa kanssa liittyvät saumattomasti kotiin ja sen tunnelmaan.
Dekoilu tai oikeammin sisustus ja sen suunnittelu kuuluu myös erottamattomasti Kotiin. Omalla maulla pikkuhiljaa rakentuva paikka, yksityiskohdista koostuva kotoisa kokonaisuus. Sisustuslehtien tyhjät mallikodit ovat aina herättäneet minussa angstia - eikö niissä asuta ? Missä ovat kaikki elämisen merkit ? Kodissa pitää olla tiettyä tarkasti annosteltua kaaosta; lasten piirroksia hujan hajan, puoliluettuja lehtiä pinkoissa, sekalaisia valokuvia ja postikortteja eri maailman kolkista, muistuttamassa että kotiin on ihana palata, oli matka tai reissu miten huikea tahansa. Ankkuripaikka, kiinnekohta oman elämän liikkuvien magneettinapojen sekamelskassa.
Pitkään puhuin lapsuudenkodistani "kotina", vaikka olinkin asunut ulkomailla jo monta vuotta. Lausannessa ehdin muuttaa kahdeksan kertaa vajaan kahden vuoden aikana, eikä kalustetuista yksiöistäni yksikään ansainnut nimikettä koti. Ranskan kielessä tämä vivahde ei välttämättä paljastu, sillä koti on "la maison", talo, ja puhekielessä käytetään sanontaa jonkun luona, "chez" (kotona = chez moi).
Paradoksaalisesti voin tuntea olevani täysin kotonani tietyssä maassa tai kaupungissa, vaikkei aineellinen kotini konkretisoidukaan siellä. Ylikehittynyt sopeutumiskykyni tekee tepposet ja sulaudun maan maisemiin ja apinoin paikallisten koodeja ja korostuksia, oli sitten kyse ulkonäöstä tai kielestä. Nuorempana en osannut olla tarkkana ja joskus oma persoona saattoi jäädä uuden ja jännittävän persoonani varjoon. Oli suuri haaste sopeutua, ja vaikutteita tuli imettyä kuin pesusieni.
Virtuaalikodit yleistyvät ryminällä (lupaan olla menemättä edes kurkistamaankaan Second Lifeen!) ja koti ei välttämättä enää ole asunto tai talo, vaan sen voi tulkita entistä erilaisemmilla tavoilla. Esimerkiksi Blogistan tai ainakin tietty osa sitä on kakkoskotini. Kodista tulee konsepti: tunnelma, kotoisa olo, tila jossa voi olla itsensä, ilmaista vapaasti, esittämättä rooleja.
Puhkikuluneen sanonnan mukaan koti on missä sydän on (home is where the heart is), ja kliseemäisyydestään huolimatta tämä osuu nappiin.
Sisustuksen nautinnollisuudesta ja materian pönkittämästä turvallisuudentunteesta huolimatta koti pysyy sisäisenä aarteena; sen voi loihtia hotellihuoneeseenkin tai tilapäiseen vuokra-asuntoon muutamalla avain-esineellä.
Koti on parhaimmillaan mielentila, omien ajatusten ja maailmankatsomuksen taidokkaasti punottu verkko, johon voi heittäytyä koska tahansa kuin riippumattoon konsanaan, ja nauttia vallitsevasta ilmapiiristä. Zen.
[Lukuvinkki : Somerset Maugham kuvaa kodin löytymistä oivasti kirjassaan The Moon and Sixpence (julkaistu Otavan kustantamana nimellä Kuu ja kupariraha suom. Liisa Johansson), miten sattuu syntymään jonnekin ja eräänä päivänä löytää paikan jonne tuntee kuuluvansa.]
Kirjoitti: Maurelita PligaaBlogilta
Kuvat: Maurelita
Kommentit