528849.jpgJuonitiivistelmä:

Keski-ikäinen aviopari, Jaakko ja Harriet, matkaa kesämökille juhannuksen viettoon. Mökille tulee myös pariskunnan pojan, Mikaelin, ystävä, mainosalalla työskentelevä Jokke, joka kärsii "erokriisistä". Avioparin väleissä on alusta asti piilotettua kitkaa. Mies kokee vieraan rauhanhäiritsijänä, ja ajautuu tämän kanssa väittelyyn. Harriet koettaa paikata tilannetta ja tunnelmaa. Suviyön syvetessä Harriet ja Jokke ajautuvat suviöiseen lemmenhetkeen. Aviomies-Jaakko tapaa parin itse teossa ja hänen maailmansa järkkyy perusteitaan myöten. Harriet ja Jokke päätyvät noin vuoden kestävään suhteeseen. Tarinan päättyessä vanha aviopari tunnustelee uutta tietä toistensa luo.


Kolmiodraama, moraali, usko

Kolmiodraama aiheena ei ole mitenkään uusi, ja Saisionkin teosta on peilattu Helvi Hämäläisen Säädylliseen murhenäytelmään, koska molemmat teokset käsittelevät uskottomuuden säröä porvarillisen säädyllisessä avioliitossa. Historiallisessa normikehyksessä sen tapaa Aino Kallaksen Reigin papista. Vaikka tälle teemalle saattaa Suomen kirjallisuudesta löytää muitakin etappeja, voidaan silti rohkealla otteella vetää karkea aikajana Ruotsin suurvalta-ajan yhteiskunnasta Säädyllisen murhenäytelmän kautta Saision oman aikamme kuvaukseen ja tutkailla niiden kautta moraalisten arvojemme hidasta muutosta. Sillä ajankuvaajana Saisio onnistuu erityisen hyvin, kirjan aika on omamme, sukupolvikiistoineen kaikkineen.

Papinvirka, perheenpään rooli, miehen ja vaimon osat – nämä löytää kaikista noista. Mutta siihen yhteneväisyydet loppuvatkin, samoin se mitä uskottomuus, kolmiodraama osapuolilleen ja yhteisölleen merkitsee. Nyky-yhteisö ei välitä siitä, onko puolisosi sinulle uskollinen vai ei. Tai jos välittää, niin vain vaimeasti, suhtautuen asiaan kuin talviseen influenssaan, joka saattaa milloin tahansa osua omalle kohdalle, ellei jo ole osunut. Uskottomuus on jotakin hieman sääliteltävää, surkuteltavaa, mutta sittenkin ohimenevää.

Kolmiodraamasta voisi siis kai sanoa, että se köyhien lailla on aina keskuudessamme ja siksi siitä myös kirjoitetaan aina. Kolmiodraamat pyyhkivät myrskyinä parisuhteiden yllä, sen osapuolet kulkeutuvat voimattoman oloisina myrskynsä mukana, mutta kysymys kuuluu myös, ovatko he ja heitä ympäröivä yhteisö

a) voimattomia?
b) täysin voimattomia?
c) osittain voimattomia?
d) eivät lainkaan voimattomia?
e) en osaa sanoa

eli onko mukavampaa, helpompaa vain ajelehtia myrskyn mukana, olla tuhlaamatta energiaa omien mahdollisten arvojensa puolustamiseen, vai onko sellaisen yrittäminenkin kiellettyä? Jokainen valitkoon mielensä mukaan, mutta tuon en tiedä -vaihtoehdon valitsijoita kirjasta tuntuu löytyvän useita, kuten kolmion kolmas kulma, Jokke, mutta ilmeisesti myös koko Harrietin keski-ikäisten naisten ystäväpiiri. Sen sijaan Joken ja Mikaelin nuoret ystävät, heillä ei – vielä? – ole varaa valita viimeistä vaihtoehtoa. Vielä pitää tyttöjen tuomita roolistaan eksynyt, liian nuorekkaisiin vaatteisiin ahtautunut keski-ikäinen hupsu. Vielä nuori nainen pyytää ajatuksissaan, että joku pysäyttäisi, jos itse muutaman vuosikymmenen päästä olisi ajautumassa samaan avioonsa kyllästyneeseen ja siitä itsensä väkisin irtirepäisseen pellen rooliin. Tavallaan Saisio tulee siis asettaneeksi kysymyksen, miksi me emme yhteisönä enää välitä ja pitäisikö?  


Saision romaanin aloittaa tsunami-vertaus, joka on saanut osakseen kritiikkiä liiallisesta pinnallisuudesta. Silti juuri tulva on symboli, jonka kohdalla pitää kysyä, miksi tulva pääsi nousemaan niin tuhoisaksi – mikä oli se eroosio, joka söi veden voimalta esteet, eli mitä me odotamme elämältämme. Mikä on tärkeää? Haluammeko me vain surffata kokkelihurmassa seikkailujen aalloilla, mitä korkeammilla sen parempi. Sen Mikael äidissään näkee, surffaajan. Ja Harrietille uskottomuus tuntuu olevan villi keino purkaa avioliiton patoumia, ja sen ymmärtäminen huvittaa häntä, se on hänelle riemukas vapautus, johon sisältyy kipeyttä. Ja kipeys tuntuu joltakin, ja Harrietin mukaan rakkaus tekee kipeää.

Voimattomuuden Jaakolle vaimon uskottomuus on jotakin joka suistaa hänet täysin raiteiltaan. Hän on monille naisille tutunoloinen mieshahmo, joka uskoo vakaasti tietävänsä mitä hänen vaimonsa ajattelee, miten hän toimii. Tätä miehen harhaa kuvataan kummankin osapuolen ajatusten avulla, ja osoitetaan lukijalle miten kaukana toisistaan ajatukset vaeltelevat. Siksi vaimon uskottomuus merkitsee Jaakolle niin ankaraa järkytystä, että se saa hänet epäilemään kaikkia maailmansa perusteita. Johdonmukaisesti ajattelevana yhdenlaisen itsepetoksen paljastuminen tarkoittaa sitä, ettei mikään muukaan välttämättä ole totta. Tarinan lopulla hän on jo luopunut uskostaan – koska Jumala ei kuullutkaan hänen rukouksiaan.


Sukupolvien väliset ristiriidat

"On yleisesti tunnettu tosiasia, että jokainen menestyvä mies tarvitsee rinnalleen vaimon". Sekin on tunnettua, että vanhemman naisen rinnalta tavattu nuori rakastaja on yleisen kauhistelun ja järkytyksen aihe. Että nyt joku nuori ja kiinteäjäseninen nuorukainen lankeaa johonkin rupsahtaneeseen akankutaleeseen, joka pukeutuu liian kireisiin farkkuihin ja kiskoo jalkaansa nuorisobootsit. Asiaa ei liene suuresti tutkittu, mutta epäilenpä, että se moraalisesti tuohtuneempi sukupuoli on tässä tapauksessa feminiininen. Se sama sukupuoli, joka ilmeisen reigiläisessä muslimimaailmassa kivittää uskottomia. Voi myös kysyä, onko naisen tehtävä ajasta aikaan kantaa ja ylläpitää yhteisön moraalia, kodin henkistä puhtautta siinä missä ulkoistakin, ovatko miehet jotenkin onnistuneet ulkoistamaan tuon tehtävän toteutuksen naisille, jättäen itselleen vain suuntaviivojen piirtämisen ja niiden tottelemisen vaateen, milloin Jumalaan milloin lakiin vedoten.

Saisio, itsekin suureen ikäpolveen kuuluvana, yllättää sitä kohtaan esittämällään kritiikillä. Itse asiassa tuo kritiikki on niin rankkaa, että sen saakin ehkä sanoa vain joukkoon kuuluva – muut tietäkööt huutia.. Saisio sanoo Joken suulla: "Suuret ikäluokat laahaavat jäljessä kuin vesimassa huonosti suunnitellun veneen perässä … ne elää paradokseista… kaikki käyttöön ja samalla säilöön…naiminen on rakkautta, mutta ei ole. Ja tämä on niille vaikeinta. Keho ja henki, ruumis ja sielu, psyyke ja fysiikka on sama asia. Mutta ei saa olla. Pitää olla sama ja eri, yhtä aikaa."

Jokke ja Mikael edustavat myös mainosmaailmaa, jonka metodeja kirjassa kevyesti piikitellään. Jokke ajattelee kaiken aikaa "mitäs tästä saisi, irtoaisiko tästä jotain". Siten hän on henkilö, joka miettii kaikkea kokemaansa ulkopuolelta, filmintekijän silmin ja näitä ajatuksia luonnostellaan paikoin mainoksiksi.


Kirjan rakenteelliset elementit

Joken mainosajattelut edustavat kirjassa romaanihenkilön laajentamista sisäisesti kokevan ja tuntevan ihmisen ohella itseään muiden silmin, esteettisesti arvioivaksi olennoksi. Ihmisiksi, joille kaikki eletty arki on myös materiaalia, jota voisi käyttää mainokseen – tai blogin kirjoittamiseen.

Teoksen kieli on omintakeista, jossain määrin tunnistettavaa Saision tyyliä. Yhtäällä se mainittiin  myös Kaurismäkeläisenä dialogina, mutta tällä kertaa olettaisin kanan olleen ennen munaa, ja kutsun tätä lyhyttä, iskevää, runon suuntaan vivahtavaa tyyliä Saisiolle ominaiseksi. Se on nopealukuista, mutta samalla se hämää. Sillä jokainen lyhyt lausahdus on paikoillaan, niin ettei kokonaisuudesta voi helposti irrottaa palaa, joka yksinään välittäisi romaanin todellisuutta, sanoisi jotakin jostakin.

Sisäinen puhe, ajatusten kuvaaminen, sekä sisäisten että ulkoisten kertojien käyttö, teatterinoloiset "näytökset" sekä näyttämölleasettelut lukeutuvat niin ikään kerrontataidollisiin välineisiin, siinä missä teoksen osat, joita sitoo toisiinsa kalenterin merkkipäivien tahdissa etenevä lukujaotus.  Myös kohtaamiset verkkoluodolla on muistettu yhdistää dramatiikan keinoin. Epilogi on sommiteltu asiansa osaavan kirjailijan taidolla kirjan alkuun, jossa niin kuin tapa on, se kutsuu uuteen luentaan. Mikään näissä keinoissa ei ole välttämättä uutta tai edes yllättävää, mutta niitä on käytetty taidolla.

Voimattomuus on tiettävästi toinen osa Saision trilogiaksi aikomasta sarjasta, jonka ensimmäinen osa on näytelmä Tunnottomuus. Nimien viittoma tie pistää kysymään, minne tie vielä viekään?

Teksti: Fredrika
Valokuva: stock.xchng/bjearwicke 


Linkkejä:

Suurten ikäluokkien Säädyllinen murhenäytelmä (Helsingin Sanomat)
Sipulin sydän (Turun Sanomat)
Uusi analysoiva keskiluokka yrittää järjellä hallita elämäänsä (Saision haastattelu Turun Sanomissa)
Ihminen on itseään yllättävämpi (Kaleva)
Sanojen aika (kirjailijaesittely)