666941.jpg

 

Dominguez, Carlos Maria: Paperitalo
suom. Einari Aaltonen
Basam Books 2006

Olen rakastanut kirjoja lapsesta lähtien. Kirjat ovat ystäviä ja ohjaajia. Rikkaan sisältönsä lisäksi ne ovat konkreettisia esineitä ja niillä on esteettistä arvoa. Jotkut niistä tuntuvat sopivan käteen täydellisesti, toiset ovat raskaita kannatella. Kirjat tuoksuvat, eniten pidän vastapainetun teoksen tuoksusta. Väittäisin, että kirja on miltei täydellinen keksintö.

Carlos Maria Dominguezin teoksessa Paperitalo uppoudutaan bibliofiilien maailmaan. Sukelletaan keräilijöiden persoonallisiin kirjastoihin ja tutustutaan kirja-ahmatteihin.

Tarina lähtee käyntiin siitä, kun kirjallisuuden professori Bluma Lennon ostaa lontoolaisesta antikvariaatista vanhan painoksen Emily Dickinsonin runoja. Hän poistuu liikkeestä, ylittää tien (lukien samalla kirjaa), jää auton alle ja kuolee. Kertoja on Bluman kollega, joka jonkin aikaa onnettomuuden jälkeen saa postitse kirjan Uruguaysta:

   "Lähetyksessä oli kuin olikin kirja, mutta ei sellainen kuin olin odottanut. Tuskin olin saanut kuoren auki, kun epämääräinen levottomuus kouraisi minua. Menin työhuoneen ovelle, suljin sen ja palasin tarkastelemaan vanhaa ja runneltua Varjolinnan painosta. Tiesin, että Bluma oli kirjoittanut väitöskirjaa Joseph Conradista. Mutta erikoisinta niteessä oli se, että kansissa ja selkämyksessä oli kuivunutta likaa. Sivujen reunoissa oli pieniä sementinmurusia, joista levisi hienoa pölyä työpöydän peilikirkkaalle puupinnalle."

Muiden velvollisuuksien ohessa kertoja alkaa selvittää hänelle lähetetyn kirjan mysteeriä. Varjolinnan etusivultä löytyy Bluman omistuskirjoitus...

Teos on nopealukuinen, mutta silti vaikuttava kuvaus (joskus mielipuolisestakin) rakkaudesta kirjoihin.

Paperitalon esittely Basam Booksin sivuilla
The Paper House/ BBC - collective

Kirjoittaja: Maria