Kirjailija Sari Peltoniemi on tänä vuonna sekä Topelius- että Lydecken-palkintoehdokkaana. Nuorisokirjallisuudelle jaettavasta Topelius-palkinnosta kilpailee fantasiaromaani Suomu (Tammi 2007) ja lastenkirjallisuuden Arvid Lydecken -palkinnosta Kerppu ja tyttö (Tammi 2007).

Suomun päähenkilö on yksinäinen teinityttö Oona, joka erään raivostumisensa jälkeen kävelee suoraan järveen, ui vastarannalle ja huomaa ajautuneensa toiseen aikaan, menneisyyteen, jossa mikään ei vastaa oletuksia eikä ole niin kuin pitäisi. Kerppu ja tyttö kuvaa Kerppu-koiraa, joka haluaa oman ihmislemmikin, koska kaikilla kavereillakin on oma ihminen. Kerppu saakin omakseen pienen tytön, Helinän, mutta ihmisen kouluttaminen ei olekaan niin helppoa kuin Kerppu luuli - varsinkin kun opaskirjan lukeminen unohtui.

Alunperin minun piti esitellä Nonossa Peltoniemen Kukka Kaalis -kirjoja, mutta ehdokkuuksien myötä suunnitelmat muuttuivat.

Ja sitten asiaan. Nonon vieraana Sari Peltoniemi:


1.Onnea tuplaehdokkuudesta! Heti alkuun hoopo kysymys: onko näistä kahdesta – Suomu, Kerppu ja tyttö - toinen sinulle tärkeämpi kuin toinen?

Kiitos! Kerpun kirjoittaminen oli poikkeuksellisen rentoa ja mukavaa, kun taas Suomua väänsin totutun työläästi. Tuntuu siis siltä, että Suomusta ansaitsisin enemmän kiitosta ja päänsilitystä, vaikkei tällainen logiikka taida päteä kirjallisuuden suhteen. Suomun kanssa tietysti vietin myös enemmän aikaa, ja siksi siitä ehkä tuli himpun verran läheisempi.


2. Olet monipuolinen kirjoittaja. Rocklyriikkaa Noitalinna Huraalle, lastenkirjoja, fantasiaromaaneja, (fantasia)novelleja, näytelmiä. Miten lajien välinen siirtyily sujuu? Tiedätkö jo kirjoittamaan lähtiessäsi minkä lajisen teoksen aiot kirjoittaa?

Lajiaitojen yli on helppoa ja mukavaa loikkia. Se virkistää, kun ei aina tarvitse laiduntaa samalla pellolla. Tiedän jo ryhtymisvaiheessa, mitä lajia on tulossa, sillä siinä mielessä muoto ja sisältö ovat alusta saakka yhtä. Se taas voi olla aluksi epäselvää, kuinka suuri rooli tulee olemaan fantasialla ja kuinka suuri arjella. Se selviää kirjoittaessa.

3. Olet määritellyt kirjoittamasi fantasian matalaksi fantasiaksi, joka lähtee arkirealismista. Onko fantasia kiinnostavampaa arkilähtöisenä?

Lukijana kyllä nautin kaikenkorkuisesta fantasiasta, mutta kirjoittajana pidän arkilähtöistä fantasiaa kiinnostavimpana. Ehkä se johtuu suomalaisen kirjallisuustradition vaikutuksesta. Ja sitten siitä, minkä huomasin jo lapsena: monet ihmiset nauttivat siitä, että tarinat kertovat juuri heistä. Arkilähtöinen fantasia kertoo ehkä enemmän heistä kuin vaikka hobittitarinat. Samastumismahdollisuus on tärkeä asia, joskaan ei toki ainoa syy matalan fantasian viehätykseen.


4. Romaaneissasi et keskity seikkailuihin, joita teoksissasi on erittäin vähän muuhun fantasiakirjallisuuteen verrattuna, vaan henkilöiden kasvuun ja identiteetin löytämiseen. Eivätkö räminäseikkailut kiinnosta?

Suoraan sanoen eivät. En välitä lukea niitä, en osaa enkä viitsi kirjoittaa niitä. Yritän silti kirjoittaa jännittäviä ja kiehtovia juttuja; uskon, että seikkailu voi (nuortenkirjassakin) syntyä muustakin kuin joukkotappeluista ja suurista sotamanöövereistä.

5. Suomu kuvaa siirtymistä toiseen aikakauteen eli vuoteen 1947. Pelkkä siirtyminen ei kuitenkaan riitä, vaan olet kiepauttanut tekstissäsi Suomen historiaakin toisenlaiseksi. Suomi toipuu sodasta Ruotsia vastaan, mutta yksityiskohdat, sodan syyt ja Suomen suhteet naapurivaltoihin jäävät teoksessa syrjään. Miksi aikamatka? Ja miksi juuri tuo aikakausi, miksi Ruotsi?

Entäs jos jokin pieni käänne historiassa olisikin ollut vähän toisenlainen? Eikö oikeastaan ole usein aika pienestä kiinni, että sotia syttyy tai niitä vältetään? Suomessa on vahva ryssävihan perinne, mutta emmehän me svedujakaan erityisemmin rakasta. Olemme eläneet kahden suurvallan alla ja välissä. Ajatusleikistähän tässä on kyse, ja tällaisia ajatusleikkejä on varmasti monilla. Ne voivat parhaimmillaan kirkastaa ajatuksia siitä, mitä todella on tapahtunut.

Pieni historian muunteleminen myös etäännyttää sopivasti. Ei ole kyse pelkästä aikamatkasta, vaan matkasta paikkaan, jossa täytyy kohdata ja hyväksyä monia uusia asioita. Sellaiseen maailmaan voi lukijakin suhtautua toisella tavalla kuin jos olisi vain siirrytty menneeseen aikaan. Tuttuja ja outoja aineksia pitää olla sopivassa suhteessa, jotta syntyy oikeanlainen tunnelma.

Tällaisen Ruotsin-vastaisen sodan vaikutuksia olisi toki voinut kehitellä enemmänkin, mutta sitä taas en pitänyt kauhean kiinnostavana enkä tarinan kannalta tärkeänä.

Aikamatka, tai matka rinnakkaiseen maailmaan, taas oli välttämätön. Halusin siirtää nykyajan ihmisen katsomaan omaa aikaansa vähän kauempaa. Lisäksi halusin siirtää Oonan katsomaan omaa isäänsä vähän kauempaa.

(Ja tärkein syy oli tietenkin se, että minusta oli kivaa kirjoittaa tällaisesta ajasta ja maailmasta.)


6. Miksi liskot?

Uskoakseni jokainen fantasiaa kirjoittava haaveilee omista lohikäärmeistä. Minunkin oli pakko päästä painamaan sormenjälkeni tähän lohikäärmeasiaan. Eiväthän Suomun liskot tulta sylje, mutta en minäkään ole ihan Ursula LeGuin.


7. Suomussa on akromegaliaa sairastava Jari, joka on teoksen maailmassa monin tavoin poikkeava henkilö: jättiläisen kokoinen, toisesta maailmasta tullut ja liskoihin jonkinlaisen yhteyden saanut henkilö. Jarilta puuttuu fantasian sankareihin usein liittyvä "taikaominaisuus", hänen tunnusmerkkinsä on suuruus ja sen aikaansaama yksinäisyys. Miksi jättiläismäinen koko kiinnosti sinua?

Näin aikoja sitten televisiossa dokumentin amerikkalaisesta jättiläishenkilöstä. Hänestä ja muista jättiläiskasvuisista on netissäkin paljon materiaalia. Valokuvat ovat varsin riipaisevia: yksi henkilöistä on aina dramaattisen erilainen kuin muut ja suorastaan törröttää ulos kuvasta. Pienillä ja suurilla ei ole helppoa keskikokoisten maailmassa.

Tietysti tämä erikoisominaisuus voisi olla jokin muukin, mutta olen seurannut muutaman ison ihmisen elämää aika läheltä. Olen nähnyt, miten heidän on pitänyt koettaa tekeytyä pienemmiksi, etteivät löisi päätään lamppuihin ja ovenkamanoihin – ja etteivät pistäisi muita ihmisiä silmään.

8. Ohi aikamatkan ja vaihtoehtoisen historian Suomu on minusta ennen kaikkea nuoren tytön kehitystarina ja rakkauskertomus. Oonan heräävä rakkaus ja suhde alkoholisoituneeseen isään ovat omassa luennassani kirjan keskeisimmät teemat. Tavoitat nuoren tytön mielessä liikkuvat ihmetyksen, ärtymyksen ja hyväksynnän tunteet tarkasti, hyvin tunnistettavasti. Kirjassa on paljon muitakin teemoja, joihin voisi keskittyä, mutta mitkä ovat sinulle kirjan pääteemat?

Kuulun kirjoittajana Stephen Kingin koulukuntaan. Se tarkoittaa sitä, että tarina on tärkeintä ja että mielikuvituksella on arvo sinänsä. Jos tarinaan kytkeytyy tematiikkaa taikka symboliikkaa, niin hyvä juttu, mutta ne eivät yleensä ole kirjoittamisen lähtökohtia.

Tähän juttuun kuului alusta lähtien isän ja tyttären suhde. Se kulkee läpi kirjan ja vaihtelee väriään ja laatuaan; se on osa Oonaa ja kulkee hänen mukanaan. Toinen tärkeä osa Oonaa ovat hänen tunteensa: vihastumisen kauttahan hän luiskahtaa maailmasta toiseen. (Eli juuri näitä asioita, joita mainitsit.) Jossain vaiheessa kirjoittamista huomasin pauhaavani tahdastyöläisten oloista ja ilahduin. Fantasiakertomuksen miljöönä voi aivan hyvin olla kenkätehdas, vaikka joskus ehkä toisin luullaan.

9

. Fantasiakirjoissasi tunnut luottavan lukijaan ja lukijan kykyyn tulkita teoksiasi. Jätät paljon paljastamatta, et kirjoita tarinoitasi auki ja teostesi loput ovat usein avoimia. Miksi näin?

Tämä on varmaankin kirjoittajan tyyliin ja mieltymyksiin liittyvä asia. Laiska kirjoittaja teettää työt lukijalla…

Lukijana pidän ilmavasta tekstistä. On hienoa hoksata asioita ihan itse. Sitten taas kirjoittajana yritän kyllä olla jättämättä liikaa aukkoja, jottei lukija joutuisi tuntemaan itseään tyhmäksi. Toisaalta lukija ei halua tuntea itseään myöskään aliarvioiduksi pöljäksi, jolle kaikki selitetään juurta jaksain. Kirjoittaja joutuu siis tasapainottelemaan, ja virhearviointeja tulee varmasti.

10. Lydecken-ehdokkaana oleva Kerppu ja tyttö lumosi minut. Kertomus omasta ihmisestä haaveilevasta koirasta on viehättävä, hauska ja oivaltava. Kirjassa koira kasvattaa ihmistä (niin kuin tietysti oikeassakin elämässä ) ja koiran ja ihmisen yhteisistä piirteistä ja eroavuuksista kasvaa hyvin hauska kertomus. On Kerppu-koiralla esikuvaa?

Onhan sillä. Esikuva vain on keskikokoisempi ja pulskempi kuin Kerppu. Ja kaikkihan lähti siitä, että en ole koiraihminen, olen kissaihminen. En halunnut koiraa. Miten omituiselta sitä tuntuukaan näin jälkikäteen ajatella.

11. Kirjan hauska mustavalkokuvitus on Liisa Kallion. Kuka valitsi kuvittajan ja hyväksyitkö oitis Kallion näkemyksen Kerpusta ja Helinästä?

Kuvittajaa ehdotti kustannustoimittajani, ja annoin ehdotukselle siunaukseni. Liisan kuvat olivat hienompia kuin osasin odottaakaan.

Jotkut (aikuiset) ovat pitäneet sekä kuvitusta että tekstiä liian kiltteinä. Aiheesta olisi kuulemma voinut kehitellä jotain anarkistisempaa. Tämä on vähän vaivannut minua, mutta toisaalta anarkian määrä tuntuu olevan aika sopiva, kun ajatellaan lapsilukijoita. Olen näes testannut materiaalia hyvin monessa koulussa.

11. En ihmettelisi lainkaan, jos kohta Suomen koirapuistoissa vilistäisi useampikin Kerppu. Mistä keksit nimen?

Piti olla koiramainen nimi, joka kuitenkaan ei ole kaikkein tavallisin koiran nimi. Kerppu taisi tulla ihan ääntelemällä ja hakemalla jotain kivan kuuloista. Saksannoksessa Kerpusta tulee Lenka.

12. Ja lopuksi: lempikirjailijasi ja minkä kirjan olisit itse halunnut kirjoittaa?

Lempikirjailijoitani ovat Tove Jansson ja Jukka Parkkinen. Jos olisin kirjoittanut vaikkapa Taikatalven, niin olisin tyytyväinen

Kysymykset laati Tuima paitsi kakkoskysymyksen, johon Luke toivoi vastausta.

Lisätietoa kirjailijasta:

Sari Peltoniemen kotisivu
Sanojen aika