Olin nuorena
kirjaston suurkuluttaja. En pahemmin saanut kirjoja lahjaksi, ehkä yhden per
joulu. Lapsuudenkodissa oli kuitenkin paljon aikuisten kirjoja, sillä äitini
oli kova lukemaan. Osa kirjoista tosin oli muun kuin suomenkielisiä, joita en
silloin voinut lukea.



Mielipuuhaani
olikin lehteillä hänen kirjojaan. Erityisen mielenkiintoisia olivat Valittujen
Palojen kirjat. Enää en niitä suostuisi lukemaan - nehän ovat lyhennettyjä -
mutta nuorelle ne olivat sopivaa luettavaa. Niissä kiehtoi myös kuvitus.



Kirjastossa kävin
myös ahkerasti. Sielläkin nautin kirjojen lehteilystä ja laajasta valikoimasta.
Työskennellessäni kirjastossa opintojen ohella kärräsin lähes joka päivä
kauhean satsin kirjoja kotiini lainaan. Kirjoja kertyi ja palauttaminen tuntui
aina yhtä vaikealta.



Kun lopetin työni
kirjastossa, minulla oli järkyttävä määrä lainakirjoja kotona. Palautin
suurimman osan myöhässä, maksoin sakkoa. Kun pääsin "kuiville" aloin taas
lainailla, mutta en koskaan oppinut palauttamaan kirjoja ajoissa, joten sain
aina maksella sakkoa.



Valmistuttuani
lakkasin käymästä kirjastossa, koska en vain osaa palauttaa kirjoja ajoissa.
Sen jälkeen en olekaan kirjastossa käynyt, vaan ostan kaikki kirjani. Niitä
onkin kertynyt aikamoinen läjä. Mutta ne ovat minulle tärkeitä: sanon kirjoja
lapsikseni. Kaikki ne on rakkaudella valittu. Vikaostokset annan pois, koska en
halua hyllyyni kirjoja, joista en pidä. Siellä tosin on vieläkin muutama opus,
jotka voisi lahjoittaa rakastavaan kotiin.



Elegia