Minulla ei enää ole voimassaolevaa kirjastokorttia, sillä huomasin taannoin etten enää tee sillä mitään, minä nimittäin ostan mielummin kirjani kuin lainaan ne.

Himoni kirjojen hankkimiseen juontaa kuitenkin juurensa kirjastoon.

Sain ensimmäisen kirjastokorttini samoihin aikoihin kun opin lukemaan ja jo ensimmäisellä kerralla lainasin niin paljon kirjoja etten itse kyennyt niitä kantamaan ja tarvitsin isäni apua. En muista tätä, mutta isäni kertoi minun kirjastossa ihmetelleen miksi meillä oli kotona niin paljon kirjoja jos niitä kerran saa kirjastosta ihan ilmaiseksi.

Illalla luin niin pitkään kuin vanhempani antoivat ja seuraavana päivänä halusin ottaa kirjoja mukaan tarhaan. "Ei niitä voi viedä tarhaan, ne voivat mennä rikki tai kadota ja ne pitää palauttaa kirjastoon" Äitini sanoi ja niin jouduin vastentahtoisesti jättämään kirjat kotiin.

Ja koska äitini oli erittäin tarkka siitä, että kirjaston kirjoja ei viedä kotonta pois, huomasin isäni tavan olevan parempi; kun kirja oli oma, sen sai viedä minne halusi ja sitä sai lukea missä ja milloin vain.

Niinpä aloin keräillä kirjoja jo ennen kuin ikäni ilmoitettiin kahdella numerolla.

Lapsuuteni jouluista ja syntymäpäivistä muistan kuinka keksin lahjalistaan nopeasti monta kirjaa ja minulla oli -- on yhä – aina mukanani lista kirjoista jotka minun oli saatava, huolimatta siitä että yleensä olin jo lukenut ne.

Toki keksin muitakin lahjoja kuin kirjoja, olinhan lapsi ja halusin kuun taivaalta.

Lahjaksi saamani kirjat sijoittelin kirjahyllyyni niin, että omat kirjani olivat vasemmalla ja kirjastosta lainatut olivat oikealla, oli hyvin tärkeää etteivät kirjaston kirjat sekaannu omiini. Sitä miksi seoli niin tärkeää en enää muista, mutta noudatan yhä tuota sääntöä. Muun perheen kirjastosta lainaamat kirjat eivät saa sekoittua meidän kirjoihimme, niinpä kirjaston kirjoille on varattu oma hyllynsä.

Joskus haaveilin perustavani antikvariaatin, mutta vaimoni sai minut luopumaan tuosta ajatuksesta huomauttamalla että antikvariaatin pitäjän täytyy myydä kirjoja, siis luopua niistä.

Taloudellisesti ankeampina aikoina hankin hyllyyni vain sellaisia kirjoja jotka olin tiukasti valinnut, mutta taloudellisen tilanteemme parantuessa olen viime vuosina alkanut ostella kirjoja hetken mielijohteesta, mitä tapaa nettikirjakaupat ja antikka.net ovat pahentaneet.

Niinpä asuntomme todellakin alkaa muistuttaa antikvariaattia. Joka puolella on kirjahyllyjä jotka ovat niin täynnä, että niiden päälle on kattoon asti kasattu kirjoja ja vieras- ja makuuhuoneen lattioilla on kirjapinoja. Itse asiassa jopa vessojen kaappien päällä on kirjapinoja, mikä ei tietenkään ole paras paikka niille, mutta onhan
lukusalissa oltava oma kirjastonsa.

Ja kun tähän lisätään vaimoni kirjat ja tuhannet sarjakuvani niin meidän on enää täysin mahdotonta muuttaa pienempään asuntoon, huolimatta siitä, että kahden vanhimman lapsen muutettua pois on nykyinen asuntomme aivan liian suuri kolmelle ihmiselle. Maksan siis asumisestani huomattavasti enemmän kuin olisi tarpeen pelkästään johtuen kirjoistamme.

Tarkemmin ajatellen: olen aina valinnut asuntoni, olivat ne sitten vuokra- tai omistusasuntoja, kahdella periaatteella. Niissä tuli olla tarpeeksi tilaa kirjoille ja niissä tuli olla parveke/kuisti etelään.

Etelänäkymästä voin antaa periksi.

Älkää kertoko tätä hänelle, mutta valitsin vaimonikin osittain kirjojen perusteella, ihminen jonka kirjahyllyssä oli iloisesti sekaisin Victoria Holtin, Philip Rothin, Agatha Christien, A.A. Milnen, MIka Waltarin, Henry Millerin ja P.D. Jamesin kirjoja ei voinut olla huono valinta. Varsinkin kun aiemmin tuntemillani naisilla tuntui olevan tarve häväistä kirjahyllynsä posliininorsuilla, figuriineilla ja muilla puutarhatontuilla.

Kirjojen keräämisen tarpeeni selittynee kotoisuudella, mitä enemmän ympärilläni on kirjoja sitä kotoisammalta oloni tuntuu, mahdollisesti voisin jopa mennä niin pitkälle että kirjat tekevät oloni turvalliseksi.

En ikinä voisi kuvitella asuvani alastomassa, kirjattomassa asunnossa, moisen paikan seinät hyökkäsivät kimppuuni ja todennäköisesti säikähtyneenä juoksisin kirkuen turvaan lähimpään divariin.

Onnekseni myöskin vaimollani on paljon kirjoja, niinpä minun ei tarvitse selitellä turhia kun lähden käymään kaupassa maitoa ostamassa ja palaan kotiin kahden kirjakassillisen kanssa ilman sitä maitoa...

Siitä kun lupasin kirjoittaa tämän on kulunut kolmisen viikkoa, jona aikana kirjavuoreni kasvoi kolmellakymmenelläyhdellä kirjalla, mikä tosin osittain johtuu siitä että pelastin 18 kirjaa Kierrätyskeskuksen ilmaisjakeluhyllystä.

Loppuun sopii lainata Juice Leskistä: "Minulla ei ole lukemattomia, vaan lukuisia kirjoja."

 
- Johannes Knektman (blogi Oli sitten pakko koskea kun kiellettiin)