Tää on niiin seiskytlukua, puuskahti nuorempi työkaveri eräänä päivänä, ja tarkoitti silloin taittajalta tullutta materiaalia. Se ehkä ei sentään ollut niin seiskytlukua kuin dekkari, jonka luin. Eeva Tenhusen Kuolema savolaiseen tapaan (Wsoy 1976) on sitten niin-seiskytlukua, ja mitä mainiointa ajankuvausta. Jos saa puistatuksia seiskytlukulaisuudesta, ei kannata tarttua kirjaan, mutta jos haluaa tehdä aikamatkan kolmenkymmenen vuoden takaiseen elämään niin tämä dekkari vie sinne. Peruskoulu tekee juuri tuloaan ja päähenkilö, kirjan minäkertoja Liisa Rautasalo (äidinkielen opettaja ja kirjailija) on päättänyt virkavapaalla olevan miehensä komisario Martti Hallan kanssa muuttaa maaseudun rauhaan. Martti Halla kärsii työuupumuksesta (burn out on vain uusi nimi vanhalle vaivalle) ja hänen vaimonsa Liisakin suostuu muuttamaan hiljalleen kuolevaan savolaiseen pikkukylään: Viinamäkeen, koska mieheen tulee uutta eloa.
Perunakellarista löytyy kuitenkin nuoren tytön ruumis. On siis tapahtunut murha ja murhaaja kulkee vapaana pienessä kylässä, jossa kaikenlainen tieto, epätietokin ja luulot leviävät kulovalkean lailla. Tenhunen kuvaa taitavasti niin päähenkilönsä Liisan kuin muidenkin luuloja, ja sitä minkälaista käyttäytymistä ja reagointia epäluuloisuus naapureita kohtaan pienessä savolaisessa kylässä aiheuttaa. Murhaajakin paljastuu taitavan dekkarin tavalla, vasta aivan viime sivuilla.
Tämän lisäksi dekkarissa on vallan meheviä ajankuvauksia, joista tässä yksi naistenlehtikatsaus:
”Viides osa lehden muodikkaassa artikkelisarjassa Maallepako on alkanut. Aikaisemmista jaksoista muistin lukeneeni mm. että Pentti Siimes ja Elina Pohjanpää olivat ostaneet puutalon Käpylästä – ja tapasivat ihan tavallisia ihmisiä matkallaan teatteriin; että Ritva Oksanen asui nyttemin punaisessa tuvassa Martinmäessä – ja oli päättänyt soinnuttaa olohuoneen sävyt ruskeaan kysyttyään neuvoa sisustusarkkitehdiltä; että Pentti Saarikoski oli hankkinut omakotitalon Keravalta – ja saattoi jopa juoda tavallista keskikaljaa ihan tavallisten duunareiden kanssa paikallisessa baarissa. Meidän Anelma Tikkasemme oli ilmeisesti päässyt kuvaan mukaan siinä vaiheessa, kun toimittaja alkoi epäillä etteivät Käpylä, Martinmäki ja Kerava sittenkään kattaneet suomalaisen maaseudun koko kuvaa -.”
Kirja kuvaa erilaisten hahmojensa, henkilöidensä kautta mainiosti paitsi seitsemänkymmentäluvun ilmapiiriä niin myös savolaista luonteenlaatua. Minulle kirja toi väkevästi mieleen tuon aikakauden ajatusmaailman ja ilmiöt. Varsinainen nostalgiamatka siis !
Kirjassa kuvataan riemastuttavasti 1970-luvun kaupunkilaisten ”maalle pakoa” ja maaseudun ihmisten reaktioita siihen. Sitä lukiessa tuli mieleen, että tuo haikailu hylättyyn punaiseen tupaan, jonnekin kauas kaupungista, taitaa kuitenkin yhä elää vahvasti suomalaisessa ihmisessä. Juhannusaattona juttelin itäisessä keskisuomessa asuvan ystäväni kanssa puhelimessa, ja hän totesi: ”Nyt on joka niemennotko täynnä mökkiläisiä ja kaupunkilaisia, siellä taitaa olla aika hiljasta”. Hiljaista oli, hiljaista ja rauhallista oli kaupunkijuhannus.
Kannen kuva: Matti Louhi
- Hirlii
Kommentit