P.D.Jamesin Kuoleman makua (Otava 1989; A Taste for Death, 1986; suomentanut Kirsti Kattelus) pidin sen ensi kerran luettuani niin hyvänä teoksena, ettei sitä oikein olisi voinut pelkästään dekkariksi kutsua. Hassua, miten dekkareista puhuttaessa ei aina totea Hyvä Kirja. Kun määrättyä dekkaria pitää tosiaankin Hyvänä Kirjana, siihen automaattisesti lisää "muutenkin kuin dekkarina". No, Kuoleman maun määrittelin aikanani niin. Tällä kertaa jätän tuon loppukaneetin pois, totean vain Hyvä Kirja.
Sillä sellainen Kuoleman maku on, tälläkin lukukerralla. En ollut enää niin vaikuttunut kuin ensimmäisellä kerralla, koska nyt sentään tiesin odottaa hyvää tekstiä. Jamesin päähenkilö komentaja Adam Dalgliesh on saanut johdettavakseen uuden erityisyksikön ja saa hieman etuajassa tutkittavakseen Lontoon Paddingtonissa sijaitsevassa St Matthew'n kirkossa kuolleiden baronetti Paul Berownen ja kulkuri Harry Mackin tapauksen. Onko kyseessä kaksoismurha vai onko sir Paul murhannut kulkurin ja sen jälkeen tehnyt itsemurhan?
Aivan alusta lähtien kulkurin murha jää sivuun ja tutkimus keskittyy sir Pauliin. Tällä lukukerralla asia häiritsi minua, vaikka periaatteessa kerrontaratkaisu on kirjan kuvaamassa tapauksessa perusteltu. Hieman kapea ratkaisu on, kun romaanissa kuitenkin sivutaan myös luokkayhteiskuntaa poliittisten ja arkisten valintojen kautta.
Keskeisin teema on uskonnollisen kokemuksen ja uskon vaikutus ihmisen tekoihin ja hänen elämäänsä ja siten myös häntä ympäröivien ihmisten elämään. Sir Paul on aiemmin St Matthew'n kirkossa kokenut voimakkaan uskonnollisen elämyksen, joka on jättänyt häneen myös fyysiset merkit. Kokemus saa Berownen eroamaan apulaisministerin virastaan ja laittamaan muutenkin elämäänsä uuteen järjestykseen. Asia ei miellytä ketään hänen lähipiirissään, ei perheessä eikä konservatiivipuolueessa. (Ikävästi muuten käännöksessä puhutaan sosiaalidemokraattisesta puolueesta kun kyseessä kuitenkin lienee Labour, työväenpuolue olisi oikeampi. Muilta osin käänös on hyvä ja sujuva.)
Uskon lisäksi teoksen teemoina ovat myös syyllisyys, ahneus ja luokkatietoisuus, johon omalla tavallaan liittyy myös feministisiä painotuksia Dalglieshin lähimpien alaisten, työväenluokkaisen komisario Kate Miskinin ja yläluokkaisen rikosylikomisario John Massinghamin kautta. Erilaisten naisten tavat toimia suhteessa miehiin ja työhön tulevat romaanissa muutenkin esiin, vaikkei Jamesia voi minään feministikirjailijana pitääkään.
Jamesilla taito on luoda hyvin vähillä keinoilla moniulotteisia ihmiskuvia. Vaikka vajaaseen viiteensataan sivuun mahtuu koko joukko henkilöitä, joista osaa käsitellään vain kerran pari, hän saa näihinkin hahmoihin luotua syvyyttä, tuoda julki heidän toiveitaan ja pelkojaan, paljastaa jotain heidän elämästään.
Käsittääkseni komisario Kate Miskin astuu tässä teoksessa Dalgliesh-dekkareihin. Miskin on kiinnostava poliisihahmo. Hän on miellyttävä ja särmikäs, pitää tiukasti kiinni yksityisyydestään ja hänelle työ on elämässä tärkeintä. Isoäidin kasvattama älykäs nainen haluaa edetä urallaan, mutta hän on tarpeeksi järkevä rakentamaan haaveitaan realistiselta pohjalta. Miskin on hyvä vastapari Dalglieshille, joka on paitsi poliisi, myös arkkitehtuurista ja kirkkorakennuksista kiinnostunut runoilija ja papin poika. Miskinin ja Massinghamin välille on rakennettu kliseisempi nainen/mies-jako, johon myös erilainen yhteiskuntaluokka tuo omat särmänsä. James on kuitenkin niin hyvä kirjailija, että hän saa asetelmasta paljon irti kuvaamalla esimerkiksi miten eri tavoin miehet ja naiset voivat joutua suhtautumaan esimerkiksi lähiomaisten hoitoon ja huoltoon.
Kuoleman maku on pohdiskeleva teos, joka sopii hyvin kesädekkarivalinnaksi, jos haluaa muutakin kuin suoraviivaista juonen kulkua. Se on myös hyvä valinta, jos päättää kesällä lukea vain yhden jännärin - Hyvän Kirjan, joka sattuu olemaan dekkari.
- Tuima
torstai, 2. heinäkuu 2009
Kommentit