341862.jpg
Maltan tuskin säästellä kiitteleviä adjektiiveja kirjoittaessani Ivalosta, mutta teen sen kuitenkin. Vesa-Matti Loirin fantastinen Ivalo on hallittu tutkielma suomalaisesta aikalaismusiikista. Siinäpä se, yksinkertaisesti sanottuna. Loirin uusimmalla pitkäsoitolla kuullaan mm. Eppu Normaalia, Juice Leskistä, J. Karjalaista ja A.W.Yrjänää.


Loiri aloittaa Pauli Hanhiniemen sanoittamalla kappaleella Tästä asti aikaa ja päättyy Pekka Strengin Sisältäni portin löysin-tulkintaan. Sanaa tulkinta käyttäisin varoen, sanat ja sävelet vain tuntuvat soljuvan Loirista, ilman ponnistuksia. Taustalla kuullaan mm. akustista kitaraa ja kosketinsoittimia. Samaan tulokseen päästään yleensä vain kun laulaja on itse tehnyt kappaleet. Kuten Johnny Cash.

Albumilla on kuultavissa selkeitä kaikuja edesmenneestä Johnny Cashista. Toisin sanoen, jos pidät Johnny Cashin viimeisten aikojen tulkinnoista, rakastat Ivaloa. Kuitenkin Loirin Ivalo seisoo omilla jaloillaan, sillä on oma (suomalainen) persoonallisuus. Mitä useammin albumin kuuntelee, sitä helpompi se on huomata. Ivalon johdosta luulen saaneeni uutta kosketuspintaa suomalaiseen musiikkiin.

Erityisellä hartaudella löydän itseni kuuntelemasta Juice Leskisen Pyhää toimitusta ja Yrjänän kappaletta Pelasta maailma.

Ivalo on tapaus. Suosittelen.



Kirjoitti Maria