Kojelauta |  Seuraa blogia |  Lisää blogeja |  Luo blogi! | 
31.07.2007 - 07:00

Runoilija Hannu Helinin seitsemästoista kirja, runokokoelma Godbuy (Pulvis & Umbra, 2007), ilmestyi kevään lopulla.  Kokoelman nimen mukaan kirja on hyvä ostos tai sitten voimme heittää hyvästit jumalalle. Vai olemmeko ostamassa jumalaa tai pelkästään sanomassa näkemiin?

Uudessa kirjassaan Helin leikkii sanoilla, niin kuin lapsi leikkii leluilla, joita rakastaa. Helin luo sanoille uusia muotoja, uusia yhteyksiä, uusia merkityksiä. Hän järjestää sanat uusiin asemiin, rakentaa niistä palikkatorneja, jotka kestävät ja jotka näyttävät erilaisilta riippuen, mistä päin katselee.

Kun ulkopuolelta seuraa lapsen leikkiä, saattaa näyttää siltä, että leikillä ei ole merkitystä, se on vain ajankulua, tekemistä paremman puutteessa, välttämätön vaihe tai paha aikuisuuteen kasvaessa. Saman virhetulkinnan voi tehdä lukiessaan Helinin runoja, luulla, että sanat vain seuraavat toisiaan, vailla sen suurempaa pyrkimystä mihinkään muuhun kuin leikkiin ja leikittelyyn. Sanat muodostavat kuitenkin täydellisen kokonaisuuden, jossa jokainen sana puolustaa paikkaansa. Mitä ne sanat, lauseet, runot sitten kertovatkaan lukijalle, on lukijasta kiinni. Itse löydän Helinin runoista ironiaa, tuskaa, hulvattomuutta, hiljentymistä. Muun muassa

Helinin runoja lukiessa sukeltaa etymologiaan, pääsee kielikylpyyn, jossa suomi, englanti, ranska, venäjä ja muutkin kielet kuplivat ja vaahtoavat. Virkistävä kylpy, kunhan ei kylve liian pitkään. Ainakin itselleni Helinin runot iskevät parhaiten pieninä paloina, sanoja mutustellen ja pitkään suussa sulattaen.

                    
                       @ Saara

It's only blog and lol, but I like it

Hannu Helinin teosten syntyä voi seurata hänen blogissaan Work in Progress. Blogissa, joka päivittyy kiitettävän usein, lukija pääsee seuraamaan aitiopaikalta, miten sana kääntyy lihaksi ja lihasta tulee sana.

Viimeisen vuoden ajan Helin on asunut Malagassa, Espanjassa. Juuri ennen lähtöään Aurinkorannikolle, Helin esitti yhdessä Ville-Juhani Sutisen kanssa runodialogin Helsingin juhlaviikkoihin kuuluvassa Runokuu-tapahtumassa.

Onko vuosi Malagassa tuonut teksteihisi omasta mielestäsi jotain uutta tai erilaista?

Eh, lisää espanjaa, eipä muuta. Mulle on näköjään ihan sama missä mä istun nurkassa ja kirjotan. Se just oli tarkotuskin testata.

Millä mielellä palaat takaisin Suomeen syyskuun alussa? Mitä odotat Suomelta? Itseltäsi?

Äh, talvi tulee oleen paha, sen yli ei pääse sandaaleissa. - Mitä nyt Suomelta vois odottaa kun maata on johtamassa lauma perseennuolijoita, ja me ollaan venäläisiä, meille saa tehdä ihan mitä vaan, ja me vaan vähän jupistaan itteksemme ja puidaan nyrkkiä taskussa, mutta tehdään just niinku käsketään. - Itseltäni en osaa odottaa mitään, se on niin arvaamaton tyyppi, sen sitten aina näkee mitä se millonkin keksii.  Lulua olen kyllä katsellut sillä silmällä, mutta saapi näkee...

Mitä teet, jos tulee sähkökatkos, etkä pääse kirjoittamaan blogiisi? Kirjoitatko käsin?

Joo, mä teen ranskalaisiin viivoihin avainsanoja, joita sitten yritän epätoivosesti muistella, että mitä vittua toikin oli.

Voisitko ylipäänsä ajatella, että jättäisit tekstien työstämisen blogissa ja siirtyisit kynä+vihko-linjalle?

EN. - Koska mähän saan ne blogista suoraan diginä, älytöntä tehdä sama kahteen kertaan.

Kuinka paljon seuraat muiden blogeja?

Mä olen juuttunu samoihin, jotka luen aika säännöllisesti...

Minkä neuvon antaisit aloittelevalle runoilijalle, joka on saanut kirjoitettua kokoelman runoja valmiiksi – pitäisikö hänen yrittää sinnikkäästi saada teoksensa julkaistua jonkun kustantamon kautta vai kannattaako hänen julkaista omakustanne?

Suurin osa kustantamoista on perseestä, ei niitten lukijat hyväksy ku joihinkin tiettyihin sabluunoihin kirjotettua runoutta. Ja ne julkasukynnykset ja -päätökset on ihan sattuma-, tuttuus- ja pärstäjuttuja. Sitten on näitä pieniä pajoja, joitten kautta voi saada ulos vähän poikkeevaakin.  - Sitten on vielä Lulu, mä luulen että kustantaminen on menossa siihen suuntaan: kirja painetaan vasta sitten kun sen joku tilaa. Eihän näissä eri paikoissa seisovissa kirjavuorissa ole mitään järkee.

Mitä haluaisit sinulta kysyttävän?

Annatko?

Mitä vastaisit siihen kysymykseen?

Totta helvetissä.

Lopuksi muutama sana, kerro mitä sinulle tulee mieleen seuraavista sanoista:

Muru
Herrojen pöydät

Meri
Tulehen tuijottaja

Mari
Marinmaa, maa ja ihmiset joihin mä retkahdin täysin

Miro
Miro on ihan hyvä, mutta mulle mieluummin Klee.

Suru
Kuolema, se on sen etymologia.

Siru
Kortti

Sana
Maailma

Runo
Yks vitun riesa

Raja
Tapaus, en muuten ole

Heliniä voi kuunnella ja kuulla livenä Oulun Muusajuhlilla (tarkempi ohjelma tulossa nettiin myöhemmin).

- Haastattelu SusuPetal


SusuPetal kirjoitti 31.07.2007 - 15:42
Tarkennus, joka unohtui lähettämästäni haastattelusta: Helinin kuva on Saaran ottama

http://saaranblogi.blogspot.com/

Saara kirjoitti 31.07.2007 - 19:01
Heeei, kuulkaas nyt, tämä oli kyllä ihan liian lyhyt!
SusuPetal kirjoitti 31.07.2007 - 21:23
Höh, ei tämä nyt mikään elämänkerta olekaan.
Tuima  kirjoitti 01.08.2007 - 18:30
Korjataan... :)
Tuima kirjoitti 01.08.2007 - 18:39
Kirjapinot ovat ikäviä, mutta jos kirja painettaisi vasta kun joku sen tilaa, niin mihin jäisivät esimerkiksi kirjastot? Kirjastojen suuri anti - ja etenkin runohyllyn äärellä - on se, että lukija voi vuosia kirjan ilmestymisenkin jälkeen löytää teoksen ja se on silloin hänelle uusi, uusi löytö, joka sopii juuri siihen elämäntilanteeseen. Surullista olisi, jos iso osa (runo)kirjoista jäisi vain muutamien ajanhermolla olevien löydettäväksi.

Isojen kustantamojen kustannuspolitiikasta en osaa sanoa mitään, mutta uskon kyllä, ettei runon asema ole paras mahdollinen. Ei ainakaan uutta luovan ja rosoisesti omaäänisen ja vastahankaisen.
Tikkis kirjoitti 03.08.2007 - 22:25
Juu samaa mieltä Helinin teksteistä, itse tutustuin hänen teksteihin melko myöhään, kymmenkuntako vuotta siitä olisi, ja pidän hänen runojaan lähelläni lukeakseni niitä aika ajoin. Godbuy oli minunkin mielestä aika paljon juuri tuota, mutta leikin takana on tietenkin ihan niitä perusvakavia juttuja, mutta mitäpä miitä selvinä asioina setvimään. Elämäähän H. Helin kirjoittaa, ja juuri etymologinen monipuolisuus viehättää minua ihan oikeesti, vaikka itse osaan suomea, turun murretta, ymmärrän suomen itämurteitakin, ruotsia jos on pakko, ja varsinaista valtakieltämme eli english, joka osin on työnikin puolesta toinen lukukieli (ATK).
Japanista saan myös selkoa, jos on ihan pakko, kiinaa joskus 1000 eka sanaa tavasin, mutta unohtanut melkein kaiken.

Helin on opettanut minulle että kieliopilla on merkityksensä, mutta tarvittaessa voi soveltaa niitä palvelemaan runon tärkeimpiä osasia.

Tsemppistä siis, ihan kaikille,

toivoo Tikkis
SusuPetal kirjoitti 03.08.2007 - 23:46
Minuakin kiehtoo juuri tuo perusvakavuus, joka verhoutuu leikkiin, ilotteluun ja näennäiseen hälläväliä-tyyliin.
Aina jotain uutta löydettävää.
sikuri kirjoitti 04.08.2007 - 07:00
Helin'in haastattelu on hyvä, antoisa, mutta haastattelijan oma rakas kielimaailma tuo Nonoon alavireen, johon puutun tässä. Viimeistään luettuasi DaVinci Coden tiedät kuka halvensi naisen ja hänen seksuaalisuutensa! MIES. Lyhyesti; Kun mies alkaa huudella "V-sanoja" pettymyksessään, vajavaisuudessaan, sen ymmärtää. Vaan miksi suomalainen nainen hyväksyy tämän, on minulle käsittämätöntä. Suomalainen nainen on alkujaan ollut tasavertainen työntekijä miehensä rinnalla. " Kultakausi" osoittaa, että suomalainen nainen on LUOVA, VAPAA.
MIKSI IHMEESSÄ toistelette miesten käyttämää, halventavaa sanontaa VITTU, joka juontaa sanonnasta "Haista paska, haista vittu". Eilisessä lehdessä kerrottiin, että voittoisa ralli-autoilija käytettyään haastattelussa sanaa "shit" , sai 25 000 dollarin sakot sekä miinus-pisteitä (joista en ole kovin selvillä)

Siis Usassakin yritetään pistää jarrut alakulttuurille, toisin kuin Hollywood tai muut helpon rahan tekijät toimivat.

Soisin NONON välttävän tällaista kielenkäyttöä. Uskon, että vielä tänään uskottavaa tekstiä voidaan tuottaa navan yläpuoleltakin
Tuima kirjoitti 04.08.2007 - 22:35
Haastattelija esitti, että otsikon voi vaihtaa. Otin tekstin vastaan ja päätin säilyttää sekä otsikon että tekstissä olevat sanat niitä muuttamatta. Kiroilu millään tasolla ei tietenkään ole Nonon linja, mutta katsoin, että tässä tapauksessa teksti voi sellaisenaan mennä läpi, koska kyse oli nimenomaan haastateltavan puheesta.
SusuPetal kirjoitti 05.08.2007 - 00:26
Niin kuin Tuima tuossa toi esiin, sanoin haastattelun lähettäessäni NONOn toimitukseen, että otsikko on vapaasti vaihdettavissa -se on omani, eikä Helinin, jonka vastauksiin en ole puuttunut, vaan ne ovat luettavissa editoimattomina.
Olen pahoillani, Sikuri, jos oma rakas kielimaailmani tuo NONOn alavireen, josta et pidä.
Tuima kirjoitti 10.08.2007 - 20:14
Alatyyli on osa kulttuurista ilmaisua - mitä mieltä itse kukin siitä onkin - ja siksi minusta kannattaa olla aina tarkka siitä, mitä poistetaan ja mitä ei. Vinot ja rumat sanat ja lauseet ovat oikein käytettyinä hyvä tehokeino ja kukin kirjailija joutuu ne valitessaan miettimään, mitä niillä haluaa sanoa. Lukijan tehtävä on päättää, onko kirjailija tehtävässään onnistunut eli lukea tai jättää lukematta.

Mutta alatyyli ei jatkossakaan tule olemaan Nonon tapa ja tyyli. Toimitustavoista voin kertoa sen verran, että luemme julkistaviksi tarkoitetut jutut tarkoin ja tarvittaessa pohdimme yhdessä hyväksymmekö jutun tai sen tyylin.
Nimesi
Sähköpostiosoitteesi (ei näytetä yleisesti)
Kotisivusi osoite
Muista tietoni selaimen evästeessä seuraavia kommentointeja varten
Seuraa tähän kirjoitukseen tulevia kommentteja (mikä tämä on?)
Kommentti
Voit käyttää kommenteissasi seuraavia HTML-elementtejä: a, b, i, u, code