Katsomme kuvaa. Kuvassa on Antti, akvaario ja mereneläviä. Paljon akvaariota enemmän poikaa kuitenkin kiinnostaa akvaarion edessä lattiaa taapertava leppäkerttu. Poika ei näe metsää puilta tai sitten hän ajattelee, että kuvasta täytyy löytää "virheet". Aivan sama kumminpäin asiaa ajattelen, isä kuitenkin haluaa uskoa poikansa (tai tyttönsä, jos vieressä istuisi tyttö) osoittavan älykkyyttään. Mitenkäs asia muuten voisi olla?

986119.jpgYves Gotin Antti-kirjat  (Otava) ovat poikani suosikkikirjoja. Ne muistuttavat piirrosjäljeltään Maisa-kirjoja, joista poika myös pitää. Antti-kirjoista suosikki on Antti kaupungissa, joka on eräänlainen pienen kaupunkimatkaajan sanakirjamuotoon laadittu opas. Kirjassa on tarpeellisia sanoja, kuten "kulkukissa", "soittolava", "katusoittaja", "bussikatos" ja "rakastavaiset". Puolitoistavuotiaalle sanat ovat viivoja ja kuvioita paperissa, töhryjä kuvissa, joilla on merkitystä. Siksi sanat voisivatkin olla mitä tahansa, jos vain kuvat antavat mahdollisuuden. Gotin kirjoissa näin on. Aikuinenkin saa osansa, vaikka niin ei välttämättä tarvitse olla.

Joka aamu, kun poika herää (mikä tapahtuu aikaisin), hän nostaa kätensä ja osoittaa huonetta, jossa kirjat odottavat innokkaasti ihmetteleviä silmiä ja salamana selaavia käsiä ja pieniä sormia. Poika tassuttelee hakemaan kirjan (hän tuo ainakin kolme kirjaa). Sitten hän kiipeää sänkyyn ja päivän ensimmäinen lukuhetki alkaa. Vaikka poika on oppinut selaamaan, näpräämään sivuja yksi kerrallaan, hän on Antin matkassa niin menevästi mukana, että kirjat ovat pakostakin saaneet osansa. Ruokapöydässäkin on monesti pitänyt ihmetellä "lenkkeilijöitä" tai "ulkoilmakahvilaa", sillä muuten ruoka ei ole suuhun uponnut. Kirja on tietenkin saanut oman osansa ruuasta. Onneksi, sillä kirjahan on lukemista, elämää varten.

Siitä tulikin mileeni toinen Antti-kirja, Antti, pikku riiviö, jossa opetettaan vaivihkaisesti, mitä ei saa tehdä – tai ainakin se, mistä isä ja äiti tulevat huonolle tuulelle. Riiviönä Antti seikkailee nallensa kanssa muun muassa kylpyhuoneessa, josta hän löytää äidin huulipunan. Sillä sitten tyhritaan kylpyammetta ja niin edelleen. Kun pääsemme kirjassa kylpyhuoneen tapahtumiin, poika nousee näyttääkseen huoneensa seinästä kohdan, johon hän on piirtänyt. Sanon, nii-in, aijai, niin ei saa tehdä. Poika pyörittää päätään edestakaisin ymmärtämisen merkiksi. Sitten piirretäänkin jo toiseen seinään. Nii-in, aijai...

Harmi, että Antti-kirjoista osa on myyty loppuun. Luulisi, että uusia painoksia kannattaisi ottaa loputtomasti. Tai ainakin haluaisin, että kannattaisi.

- Tommi

Kuva täältä.

Hiukan tietoa Yves Got'sta (ranskaksi).