Kirjoittelin joitakin vuosia novelleja scifi-lehtiin. Sain palkinnonkin, ja yksi novelli käännettiin unkariksi, julkaistiin ja siitä tuli rahaakin. En ole vieläkään lakannut hämmästelemästä. En koskaan pitänyt novellien väsäämistä luovuutena. Tarvitaan idea, juoni ja henkilöt. Jonkinlainen loppuhuipennus on hyvä asia. Kirjoitin ensin jutun, pidin vuorokauden tauon, luin sen uudelleen. Siinä vaiheessa riisutaan toistot, kökkölauseet ja mutistaan vuoropuhelut ääneen, jotta ne kuulostaisivat edes etäisesti siltä, miten ihmiset puhuvat. Sitten odotin vielä vuorokauden ja luin kolmannen kerran. Tavallisesti tässä vaiheessa kirjoitin alun uudelleen - alut ovat vaikeita. Ja siinä se. Ei luovuutta, vaan käsityötaitoa - hiukan kuin isäni, joka oli laitosmies, tai tehtaan ammattimiehet (olin monta vuotta töissä ison tehtaan konttorissa), jotka pyöräyttivät siitä vain mitä heiltä nyt pyysikin. Ammattitaitoa. Kerran minulta vaadittiin novelli viikossa eikä ollut ideanpoikastakaan. Avasin hyllystäni umpimähkään kaksi kirjaa, luin lauseen kummastakin ja rakensin novellin lauseiden ympärille - silkkaa sorminäppäryyttä. Niin että en usko olevaniainakaan kirjallisesti luova henkilö.
Äitini sai innostuksen ruoanlaittoon. Hän keräsi vuosikausia naistenlehtiä reseptien takia, valitsi ja kokeili, muunteli reseptiä, kunnes sai sen mieleisekseen. Kun tulos oli täydellinen, hän ei enää koskaan tehnyt sitä ruokaa. "Se on jo vanha idea." Hän oli luova. (Kun hän joutui teholle ja minun piti tehdä työni, käydä joka päivä sairaalassa itkemässä ja lisäksi tyhjentää hänen vuokra-asuntonsa, avasin vielä yhden vaatekomeron, näin vielä yhden puolitoista metriä korkean lehtipinon, istuin lattialle ja itkin viisitoista minuuttia. Sitten nousin ja jatkoin lehtien kantamista roskiin.) Äitini oli luova ihminen.
Yksi tuttu poika alkoi jo kaksivuotiaana hurmata ihmisiä sen sijaan, että olisi tehnyt jotakin. Hän jatkaa sitä yhä. Hän on lumonnut ties miten monta vaaleaa ryllykkää irti paitsi pöksyistään, myös rahoistaan, jopa opintolainoistaan. Tälläkin hetkellä hän asuu jonkun nuoren naisen siivellä. Kerran hän sai työtä portsarina. Hän varasti kavereidensa kanssa ravintolan aulan nahkasohvat ja onnistui vakuuttamaan työnantajalleen olleensa kahvilla. Tämä ei ole mukavaa käytöstä, mutta luovuutta se osoittaa.
Ajattelin omaa luovuuden puutettani eilen, kun olin ostoskierroksella. Mieheni on nyt niin hankalasti sairas, että minun on selvittävä välttämättömistä asioista mahdollisimman nopeasti ja mahdollisimman taloudellisesti. Kierrokseen saattaa kuulua useita kauppoja, apteekki, kirjasto tai pari, ja kuljen bussilla. Suunnittelen reitin, kaupat ja järjestyksen, kellonajat, bussit ja jopa kierrokseni kauppojen ja kirjastojen sisällä. Palaan kotiin niin pikaisesti, että mieheni kysyy: "Taiotko sinä ne autot, vai mitä?" Minulle valkeni, että tähän vaaditaan melkoinen määrä luovutta.
Niin että loppujen lopuksi - minäkin olen luova henkilö.
Kommentit