Kirjan kokeminen

Sivuilla on mustia merkkejä jonossa. Jotkut merkeistä ovat isompia kuin toiset, pieniä merkkejä on vähemmän, ovat niiden isojen merkkien väleissä kuin roskat. Merkit ovat yhdessä toistensa kanssa ja siinä on välejä ja sitten tulee taas sellainen, missä on monta yhdessä.  Kun kääntää sivuja merkkejä on lisää ja lisää ja lisää ja lisää, niitä on paljon paljon paljon kahden sellaisen kovan välissä. Joskus on vain kuvia ja se on rauhoittavaa. Jotkut kirjat tuoksuvat pahalta, toisissa on semmoinen tuttu tuoksu kuin ne olisivat olleet kotona aina. Ne ovat olleet täällä ennen isää ja äitiä, minulle sanotaan, mutten usko että aikuiset puhuvat totta.  Isoäidin vintillä tosin on pahvilaatikoissa paljon vanhoja ja tomuisia kirjoja, joita pelkään. Lepakot ja hiiret asuvat niissä, kuulen kuinka ne rapistelevat siellä öisin. Kääntävät sivuja ja lukevat.

Jotkut ovat oppineet turvautumaan jumalaan ja kirkon penkkeihin ja toiset oppineet tarttumaan tuopin tuomaan helpotukseen, tilanteissa, joissa jotkut lähtevät juoksulenkille ja eräät hakevat terapeutin itselleen, näissä tilanteissa olen aika usein suunnannut askeleeni kirjojen lähelle: kirjakauppaan tai divariin tai kirjastoon. Kirjarakkaus, siis suoranaista hulluuttahan tämä on lähellä, on syntynyt minussa hyvin varhain. Eräs vahva muistikuva liittyy siihen kun luetaan ääneen, kun sanat kulkevat kirjasta isoäidin tai äidin tai jonkun muun aikuisen kautta korviini, ja pienen pientä käytävää pitkin sisälleni.  Kun suljen silmäni alan äkkiä nähdä; koko kirjan maailma ympäröi minut, olen kirjassa ja osa kirjan tarinaa. Kun lukeminen loppuu tarina jää vielä hetkeksi henkiin ja eloon huoneeseen kuin jokin tuoksu tai ääni. Se tuntuu ihmeeltä. Yhä. Aina.

Ja se sama ihme tapahtuu uudestaan ja uudestaan.


Mitä ihmettä lukeminen on?

Se ei ole vain silmien liikettä eikä sanojen mekaanista mieleen painamista eikä puhetta tai vain kieliopin sääntöjä, se on muuta. Se on paljon muuta. Tästäkin lukija ymmärtää mitä tässä lukee: kävn tänäan ostamassa kaupsta lirtan maitoa ja nain ilka kavervan kasvot lehdn etusivlla. Suomenkielen oppinut lukija lukee sanakokonaisuuksia ja ymmärtää asian, vaikka siinä olisi kirjoitusvirheitä. Jos kokonainen romaani olisi kirjoitettu täyteen kirjoitusvirheitä, sitä olisi varsin raskasta lukea, mutta todennäköisesti lukija ymmärtäisi kertomuksen kaikista virheistä huolimatta. Hyvä Tarina on tärkeä lukijalle, samoin kieli, siis se miten asiat ilmaistaan ja välitetään eteenpäin.

Lukeminen herättää kirjan henkiin. Kirja, teos, joka todella synnyttää meissä jotakin uutta todellisuutta tai havahduttaa, järkyttää tai saa meidät iloitsemaan tai antaa meille voimia. Ehkä jopa syyn elää. Tärkeä kirja on: happikaappi lääkeliuos kääre parantava balsami voima ilo polku taju hyppy generaattori aika historia käsitys kielen kaikki avaruudet. Se on ystävä, rakastaja ja rakastettu.

Ja kuten tiedämme, uskolliset rakkaudet ja ystävät jäävät, elävät kanssamme.


- Hirlii (blogi Paikan lumo)