454809.jpg

 

Lars Saabye Christensen: Malli, Otava 2006
Käännös: Katriina Savolainen

 

Aloitin Lars Saabye Christensenin Mallin innostuneissa, mutta hiukan jarruttelevissa tunnelmissa. Melkein osasin jo odottaa alastuloa taitavan ja huikean Velipuolen (Otava 2003) jälkeen, jota Christensen kuulemma kirjoitti kymmenen vuoden ajan, käsittääkseni ei kuitenkaan yhtäjaksoisesti.

Malli lähtee liikkeelle minun lukijafiltterini läpi tarkasteltuna ohuena ja teennäisen dramaattisena. Teoksen päähenkilö, Peter Wihl on töykeä, kylmä ihminen ja kuvataiteilija, jolla jostain syystä on kuitenkin äärimmäisen paljon hyviä ja aitoja tunteita tytärtään Kaiaa kohtaan. Vaimoaankin hän rakastaa, vaikka onkin asettanut tälle elinikäisen porttikiellon ateljeehensa. Agenttiaan Beniä, ikääntynyttä homoseksuaalia, hän kohtelee toisinaan lämpimästi, ajoittain viileästi.

Wihl saa teoksen alkupuolella järkyttävän diagnoosin. Hän tulee lyhyen ajan sisällä sokeutumaan, parannuskeinoa ei ole. Diagnoosia on edeltänyt pari kohtausta, jolloin taiteilija on väliaikaisesti jo menettänyt näkönsä. Tämän asian hän alkuun uskoo vain agentilleen Benille. Kuinka Wihl käsittelee sen mitä hänelle tulee tapahtumaan? Ja mitä oikeastaan tapahtuu?

Christensen liikuttelee lukijan silmien edessä painajaisenomaisia täkyjä, viittoilee kuin mies, joka auttaa suihkuhävittäjää laskeutumaan laivan kannelle. On Wihl, sokeutuva mies, joka maalaa luonnonvalossa ja viihtyy hämärässä ateljeessa. Kirjan alkupuolella esittäytyy silmätautien erikoislääkäri Thomas Hammer, Wihlin vanha koulutoveri, renttu, inhottava tyyppi. Ja nyreä Wihl on noussut kuuluisuuteen maalattuaan sarjan irtonaisia raajoja, amputaatioita. Ja eräässä vaiheessa Wihl alkaa piirtää ateljeessaan tytärtään Kaiaa, nuorta viatonta lasta

Mutta on olemassa lapsia ja lapsia... Toiset ovat arvokkaampia kuin toiset, näin Wihl ilmeisesti päätyy ajattelemaan tulevaan sokeuteensa liittyvän kurjan ratkaisun tehtyään.

Christensenin teoksen aihepiiri on järkyttävä. Elinkauppa on järkyttävää. Valitettavasti Christenin ihmiset ovat hypersensitiivisiä jo ennen kuin kauheiden asioiden sarja lähtee liikkeelle. Ja kun asiat alkavat ahdistaa, sätkyillään ja riidellään. Wihliä tympii, hän on epätietoinen ja rauhaton. Tai häntä itkettää ja oksennuttaa - samoin hänen pientä tytärtään, joka on läsnä useimmissa kirjan "kohtauksissa". Perheen tasapainottaja ja selkäranka onkin Wihlin puoliso, teatterilavastaja Helene, mutta hän jää kuitenkin miltei pelkäksi statistiksi.

Parhaimmillaan Christensen on sivun ja puolentoistasivun mittaisissa virkkeissään. Tätä jo Velipuolesta tuttua herkkua olisin lukenut mielelläni enemmänkin:

"--- hän täyttäisi kolmen kuukauden kuluttua viisikymmentä ja tästä alkaisi hitaasti mutta varmasti alamäki, väistämätön alamäki, ei auttanut muu kuin tyytyä keskinkertaisuuteen ja mitättömyyteen, kiusalliseen ja sentimentaaliseen ruskeaan kastikkeeseen, ja eikö silloin ollut parempi antaa olla, ottaa vapaata loppuelämästä, sanoa suoraan että paras hänellä oli takanapäin, olkaa hyvät, siellä se on, takanani, vanavedessä nimeltä menneisyys, sivuutettu, imperfekti, perfeketi, ohitettu, niin, se oli parempi, se oli säädyllistä eikä hän silti pystynyt siihen, hän ei malttanut antaa olla, ei voinut olla maalaamatta, joka kerta kastessaan siveltimen väriin ja nostessaan kätensä hän oli mestari, kaikkivaltias ja kiistaton hillitön ja tarkka uneksija, mutta samalla hetkellä kun ohuet tahmeat karvat, ne jotka olivat peräisin näädän selästä, tulivat lähelle kangasta, lähelle Kaian luonnosta, hän oli jälleen narri, kaikki katosi sormista, haihtui ilmaan, tyhjyyteen, ja silloin tähän jonoon liittyi seuraava ajatus kuin ketjureaktiossa, kyyninen, looginen ja rienaava, että sokeutuminen olisi sankarillinen tapa päättää ura, sellaisessa lopussa olisi ulottuvuuksia, murhenäytelmän makua, ja jos hän lisäksi kantaisi kohtalonsa selkä suorana, arvokkaasti ja tyylikkäästi, tämä pimeys voisi luoda uutta---"

Malli on hyvin erilainen kirja kuin Velipuoli. Kummassakin tosin käsitellään moraalia.  Muutamista huippuhetkistään huolimatta Malli jätti kuitenkin melkoisen kylmäksi. Kenties siksi, että en "ystävystynyt" Peter Wihlin kanssa. Mutta ehkä hän on tarkoituksella hiukan rasittava tyyppi, kuka tietää?

Mallin esittely Otavan sivustolla.
Otavan esittely Lars Saabye Christensenistä
Norjalaisia nykykirjailijoita

Kirjoitti Maria