Kiitos elokuvan ja television kaikilla on kuva aidosta amerikkalaisesta kodista. Se on kaksikerroksinen, usein valkoinen. Sitä ympäröi avara nurmikenttä, autotallissa on tilaa kahdelle autolle. Nurmikolla juoksee pari tenavaa, takapihalla on koripallomaali, jonka ympärillä isä ja pojat pompottelevat palloa elleivät ole kastelemassa nurmikkoa letkulla. Koira - useimmiten kultainen noutaja - kirmaa ympärillä. Äiti katselee lempeästi hymyillen perhettään keittiöstä, jossa on ikkuna tiskipöydän yläpuolella tätä tarkoitusta varten.
Kuvaan kuuluu myös näkymätön tuho, joka piilee terveessä perheessä kuin mato omenassa. Ensimmäinen tajuntaan tunkeutuva elokuva ulkonäön ja sisällön ristiriidasta oli Carpenterin Halloween, filmi, josta opimme teiniseksin johtavan veriseen kuolemaan. Ainoa henkiin jäänyt on se tyttö, joka puristaa kirjoja rintaansa vasten. Halloweeninkin pahuus tuli sisältä; murhaaja oli kasvanut tällaisessa valkoisessa talossa.
Sarja filmejä seurasi samaa kaavaa. Paha tuli ulkoa - varsinkin 50-luvun scifi-filmeissä pahuus naamioitui naapureiksi, tunkeutui kavalasti heidän päänsä sisään ja muutti heidät ilmeettömästi tuijottaviksi zombieiksi. Invasion of the Body Snatchers liittyy tietenkin kommunismin pelkoon. Ulkoa tulevaa kauhua laajensi yllättäen E.T., jossa tuolta ulkoa tulee hyväntahtoinen olio, mutta todellisen kauhun tuovat yhteiskunnan "suojelijat", tiedemiehet ja viranomaiset. Kohtaus, jossa perheen kodin valtaavat avaruuspukuiset, naamioituneet miehet, on hyytävä.
Uuden kauhun paljasti Spielbergin Poltergeist, mielestäni nerokkain tämän laadun elokuvista. "Poltergeist" alkaa niin tasalaatuisessa esikaupungissa, että television kaukosäädin vaihtaa kanavaa myös naapurissa. Seurauksena on kahden perheenisän kaksintaistelu kaukosäätimillä, joka sitoo filmin amerikkalaiseen unelmaan, lännenfilmiin. Miehet napsauttelevat säätimiään kuin kuudestilaukeavia. Sitten paljastuu TV:n todellinen kauhu. Perheen pikkutyttö imetään television siään, ja samaa tietä tulevat henget valtaamaan talon. Loppukohtauksessa perhe on paennut unelmakodistaan motelliin. Ovi suljetaan. Hetken tauko; sitten ovi aukeaa ja televisio sinkoaa ulos.
Televisio on noudattanut samaa kaavaa - kauniissa esikaupunkitalossa elää epätoivo. Hyvä näyte on Täydelliset naiset, alkuperäiseltä nimeltään Desperate Housewives. Se on muuten Laura Bushin suosikkiohjelma. Dokumentit paljastavat samoja kauhuja. Animal Cops Detroit esittää joka jaksossaan suorastaan syötävän kauniita pikku esikaupunkitaloja, joihin rynnätään poliisivoimin, koska niissä majailevat koiratappelurenkaat, jotka ovat aseistettuja ja myyvät huumeita. Meille esitellään talosta tuotuja runneltuja koiria ja verisiä areenan seiniä. Naapurit eivät väitteensä mukaan tiedä mitään.
Samoin Dr.Phil aloittaa usein kuvauksensa suunnilleen näin: "Tässä kauniissa talossa näyttää olevan kaikki hyvin. Varakas malliperhe on naapurien ylistyksen aihe. Mutta talon seinien sisällä asuu epätoivo." Sitten kerrotaan, onko tällä kertaa ongelmana ylivelkaantuminen, pahoinpitely, huumeet vai insesti. Pisimmälle vastakkain asettelun vei Michael Moore dokumenttifilmissään Bowling for Columbine, jossa aseet ja huumeet eivät suinkaan väritä slummien elämää, vaan suurimmat asevarastot löytyvät näistä kauniista esikaupungeista.
Mahtaako olla vain sattumaa, että kaikki tämä ryöpsähti esiin samaan aikaan, kun Betty Friedan julkaisi kirjansa Feminine Mystique 1963 (suom. Naisellisuuden harhat Kirjayhtymä 1967), jossa hän toi esiin koteihinsa suljettujen naisten "nimettömän ongelman"?
Teksti: Mette Söderman
Kuva: Stock.xchng
Teksti: Mette Söderman
Kuva: Stock.xchng
Kommentit