395511.jpgRikoselokuvista kertovan päreen kommenttilaatikossa mainitsin rikollisen ilman rikosta. Tätä haluaisin laajentaa. Rikollishahmo kiehtoo useasti enemmän kuin häntä takaa-ajavat kunnialliset kansalaiset. Monet takaa-ajavista oikeuden edustajista on myös pantu rikollisen asemaan juuri tämän kiehtovuuden vuoksi - mainitsen vaikkapa TV-sarjan "Shield".
 
Synkkä hahmo, jolla on menneisyys - tämä on selvää byronilaisuutta. Naisten kauhukirjallisuus elää tämän hahmon varassa - nuori nainen joutuu linnaan tai muuhun syrjäiseen paikkaan. Hänen isäntänsä on juuri tällainen levottomuutta herättävä hahmo - seksuaalisesti vahva ja uhkaava, jotakin pimeää menneisyydessään. "Kaasuvalo" ja "Rebekka" ovat tätä lajia. 
 
Juttu päättyy joko niin, että paha mies puhdistetaan, kuten "Kotiopettajattaren romaanissa" (jossa myös nainen saa seksuaalisen yliotteen - mies menettää käden ja näön) tai toinen, nuorempi mies tulee ja pelastaa neidon hädästä. Kummassakin tapauksessa juuri pahuuden jännite pitää jutun koossa.
 
Useissa nykyisen rikoskirjallisuuden etsivätarinoissa etsivä on synkkä mies, jolla on hämärä tausta. Michael Connelly kirjoittaa tällaisia tarinoita. Siinä yhdistetään rikollisen kiinnostavuus tyydyttävään tunteeseen, että oikeus voittaa. Naiset harvemmin ovat tällaisessa roolissa - jos nainen on tarinassa paha, hän saa myös pahan palkan. En muista yhtään juttua, jossa paha nainen olisi ollut oikeuden puolella. Yleensä paha nainen harvemmin tekeekään muuta kuin seksuaalisia syrjähyppyjä. Puuhakkain oli kaiketi "Kolmen muskettisoturin" Mylady. Modesty Blaise on johtanut rikollisliigaa, mutta kirjoissa ja sarjakuvissa hän on aina oikeuden puolella ja istuu huonosti myös byronilaiseksi sankarittareksi, joten hänestä ei saa tämän lajityypin edustajaa.
 
Toinen rikollislaji on huijari. Luin juuri Natalie Davisin "Martin Guerren paluun", jossa väärä Martin Guerre on vaivannut ihmisten mieltä noin viidensadan vuoden ajan - ilmeisesti juuri siksi, että hän ei tullut, huijannut ja lähtenyt, vaan rakastui aidosti huiputtamaansa naiseen ja suunnitteli asettua aloilleen kelpo perheenisänä. Yleensä huiijarimiehet pannaan huijaamaan epämiellyttäviä kansalaisia, jotta voisimme samastua heihin ja nauraa heidän voitolleen. Tällaisina huijareina esiintyy myös naisia. Elokuvista muistan vaikkapa filmin "Topkapi". Kun rikos kohdistuu johonkin merkityksettömään (museoon?) tai epämiellyttävään ihmiseen tai on tavallaan oikeutettu (Monte-Criston kreivi ei käyttäytynyt lain mukaan ja huijasi ihmisiä, mutta hänellä oli hyvä syy), voimme iloita petoksen voitosta.
 
Ja ainoa kiinnostava hahmo Miltonin "Kadotetussa Paratiisissa" on Saatana, kaikkien byronilaisten sankarien arkkityyppi.

Artikkelin kuva: Eevan kiusaus ja syntiinlankeamus, William Blaken kuvitusta Kadotettuun Paratiisiin (1808)
Kirjoituksen teksti: Mette Söderman

Linkit ja kuva: Nono toimitus

Muita linkkejä:
Rikoksen sydämessä - Kirsti Raitarannan artikkeli rikoselokuvien naisista
Toimintasankaruuden toinen sukupuoli - Tuuli Eltosen artikkeli toimintasankaruudesta ja myös sankarien byronilaisista piirteistä esimerkkinä Aliaksen päähenkilö CIA:n agentti Sydney Bristow