387688.jpg

Totti Karpela julkaisi ensimmäisen dekkarinsa Sankarit älkööt vaivautuko vuonna 1972. Kirja esitteli lukijoille turkulaisen yksityisetsivän Allan Karven. Karve on Philip Marlowen hengenheimolainen, entinen poliisi, yksinäinen oman tiensä kulkija. Hän on hieman kyyninen, tuntee heikkoutta kauniisiin naisiin, viljelee sivistyneitä viitteitä, käyttää tarvittaessa voimakeinoja, nauttii humaltumatta jokapäiväiset alkoholiannoksensa ja polttaa lähes ketjussa. Sympaattinen, oikeudentuntoinen ja lahjomaton. Karven elämänasenne kiteytyy lausumassa "Yksinäisyys on eräänlaista elämän ylijäämää, jotkut pitävät siitä, toiset eivät. Minä olen tottunut siihen." Karve tutkii Turussa ja kaupungin lähiympäristössä sattuneita rikoksia myös teoksissa Hyvätkin on haudattava (1973), Pyöveli harvoin kättelee (2003) sekä Juhli ja kuole (2006).

Dekkareiden lisäksi Karpela on julkaissut romaanin Kiimakorttelin keltainen kaisa (2004), joka kuvaa nuoren miehen kasvua 1950-luvun Turussa. Kirjan kertoja tekee tilinpäätöstä nuoruudestaan. Kun kirja loppuu, loppuu myös nuoruus. Teos rakentuu muistoista, anekdooteista ja selkein piirroin tehdyistä henkilökuvista, jotka limittyvät toisiinsa sujuvasti. Kiimakorttelin keltainen kaisa kuvaa 1950-luvun Turkua ja ajan nuorison elämää kiinnostavasti ja lämpimällä otteella.  


1. Mikä sai juristin kirjoittamaan dekkareita ja nimenomaan kovaksikeitettyjä dekkareita?

En usko, että juristikoulutuksella on ollut mitään yhteyttä kirjoittamiseeni. Aloin sepustella juttuja jo lukiolaisena. Ne olivat Villin lännen tarinoita ja ne jopa julkaistiin aikanaan ( = jännityslukemisto Seikkailujen maailma ). Yritin ensimmäisen kerran kirjoittaa rikosromaanin 60-luvun alussa, mutta terveestä itsekritiikistäni johtuen jätin sen pöytälaatikkoon, koska totesin, etteivät faktatietoni riittäneet ( poliisin toiminta, oikeuslaitos, oikeuslääketiede j.n.e. ). Kymmenisen vuotta myöhemmin panin taas paperin koneeseen ja tuloksena oli esikoiseni Sankarit älkööt vaivautuko. Tyylini ei ole kovaksikeitetty, vaan ns. puolikova. Oman tulkintani mukaan se tarkoittaa, että esimerkiksi ruumiita ei kaunistella, mutta että juttuun mahtuu myös huumoria.

2. Dekkariesi sankari on yksityisetsivä Allan Karve, joka elämäntavoiltaan ja työmetodeiltaan kuuluu samaan sarjaan kuin Raymond Chandlerin Philip Marlowe. Miksi valitsit dekkariesi keskushahmoksi poliisin sijasta yksityisetsivän?

Minusta yksityisetsivän valitseminen päähenkilöksi oli ilman muuta ainoa minulle sopiva
tyyppi. Jo siihen aikaan rikoskirjallisuudessa oli tavattoman paljon poliiseja rikoksia ratkomassa ( Susikoski, Maigret, Cardby... ), mutta yksityisetsiviä ei ainakaan Suomessa juurikaan esiintynyt. Lisäksi päätin kirjoittaa minä-muodossa, koska se tuntui luontuvan minulta parhaiten. Narsismillakin saattaa olla osuutta asiaan, ovatkan Allan Karven ajatukset ja mieltymykset paljolti omiani.

3. Mistä teostesi aiheet ovat tulleet? Mikä inspiroi kirjoittamaan uusia teoksia?

Kaikissa jännityskertomuksissa aiheena on tietenkin rikos ja ehdottomasti ainakin yksi henkirikos. On siis valittava erilaisista murhatavoista yksi tai useampia ja kehiteltävä niihin sopiva tekijä. Vaikeinta ainakin minulle on loogisen motiivin keksiminen. Omasta puolestani voisin todeta, että rikoksesta tai rikoksista kertominen on minusta mielenkiintoista ja inspiroivaa.

4. Dekkariesi rikokset sijoittuvat usein rikkaiden maailmaan, Karven nuhjuisiin arkihommiin vain viitataan. Miksi tällainen rajaus teosten tapahtumien suhteen?

Minusta väite, että Karven seikkailut sijoittuvat rikkaiden ihmisten maailmaan, on epämääräinen. Kieltämättä hänen toimeksiantajansa ovat usein hyvätuloisia, mutta on myös niin, että aivan tavallisella pulliaisella ei juurikaan ole varaa yksityisetsivän palkkaamiseen. Ja epäilen myös, riittäisikö lukijoitten mielenkiinto vaikkapa tapaukseen, jossa yritettäisiin selvittää, tappoiko pultsarien ryyppyporukassa Villen Hanski vai Antsu ja miksi?

5. 1970-luvulla julkaistuissa dekkareissasi käytit paljon epätavallisia nimiä eivätkä Turku ja Salokaan esiintyneet oikeilla nimillään. Myöhemmissä painoksissa nimiä on muutettu oikeammiksi. Oliko nimillä kikkailu ja oikeiden paikkojen etäännytys julkaisuajan dekkarigenreen kuuluva piirre?

Minua on harmittanut myöhemmin päähänpistoni käyttää kahdessa ensimmäisessä dekkarissani vähemmän tavallisia henkilönimiä. En enää tarkkaan muista, miksi niin tein, mutta jos jotakin perusteita pitää keksiä, niin ehkä minusta ei vain "yks tavallinen Virtanen" sopinut kenenkään minun henkilöitteni roolinimeksi. Mikään genreilmiö se ei ollut.

Se että en nimennyt paikkakuntia niiden oikeilla nimillä antoi minulle vapauden sijoittaa esimerkiksi Turkuun yksityiskohtia, joita todellisuudessa ei ollut olemassa (vaikkapa maailmapyörä tai maanalainen, joita kumpaakaan en kuitenkaan käyttänyt). On hyvä asia, että minulla on ollut tilaisuus myöhemmin uusintapainoksissa korjata nämä ajattelemattomuudet.

6. Oletko julkaisemassa lisää Allan Karve –dekkareita? Aiotko ylipäätään jatkaa rikoskirjallisuuden parissa?

Haluan uskoa, että päästän Karven vilistelemään vielä ainakin yhdessä ellei kahdessa dekkarissa. Kokeilen myös siipiäni rikosromaanilla, jossa Karvetta ei ole. En kiellä, etteikö muunlainenkin proosa kiinnostaisi.

7. Teoksesi ovat hyvin visuaalisia, ne sisältävät paljon tapahtumien miljöiden kuvauksia. Kartanot, kaupunkitalot, Turun kadut ja kaupunginosat kuvataan tarkkaan. Samalla tarkkuudella kuvaat myös henkilöiden vaatetusta. Miksi tällainen kokonaisvaltainen visuaalisuus on Sinulle tärkeää?  

Visuaaliset yksityiskohdat ovat minusta luonnollisia, koska näen Karven silmillä eli olen hänen selkänsä takana tapahtumissa. Toinen selitys on, että olen koko ikäni harrastanut elokuvia ja hienostellen voisin todeta, että kompositio on tärkeä elementti kuvan syntymisessä.

8. Millaista palautetta olet saanut teoksistasi?

Palaute on ollut perin mairittelevaa niin lukijoitten kuin kriitikoidenkin taholta, vaikka kirjoittamani perinteinen dekkari ei tänä päivänä olekaan aivan kärkimuotia.

9. Kuinka paljon seuraat rikoselokuvia ja –sarjoja?

Katson ja seuraan kovasti rikoselokuvia ja -sarjoja. Viimeksi mainituista valitsen jatkuvasti  seurattaviksi ne, jotka tuntuvat korkealuokkaisilta aloitus- tai pilottijakson jälkeen. Elokuvia saatan katsoa yhdestä kolmeen päivässä. Joukkoon mahtuu niin hyviä kuin huonojakin.

10. Luetko paljon rikoskirjallisuutta? Entä muuta kirjallisuutta?

Luin ennen todella paljon rikos- ja muuta kirjallisuutta. Nyttemmin olen tullut valikoivammaksi.


11. Mikä on mielestäsi a) paras dekkarikirja, b) paras dekkarikirjailija, c) paras dekkarihahmo?

a) Paras dekkarikirja on Raymond Chandlerin tuotanto kokonaisuudessaan.
b) Parhaan dekkarikirjailijan osalta viittaan ylläolevaan.
c) Paras dekkarihahmo on Allan Karve, mutta ei Philip Marlowessakaan vikaa ole.

12. Minkä dekkarin tai jännitysromaanin olisit halunnut itse kirjoittaa?

Olisin ehkä halunnut luoda Sherlock Holmesin tai Hercule Poirotin. Taloudellinen puoli olisi ainakin silloin ollut turvattu.


Kysymykset Nonon toimitus.

Lisätietoa kirjailijasta:

Kiimakorttelin keltainen kaisa, dekkarit ja länkkärit
Sanojen aika
Vaski - varsinaissuomalaisia kirjailijoita