Pasi Lampela: Hellekausi, WSOY 2007.
Pasi Lampelan esikoisnovellikokoelma Hellekausi (WSOY 2007) on harvinaisen luettava kokonaisuus. Putoajiin ja nousijoihin kuuluvien ihmisten elämä on täynnä halkeamia ja murtumia, veitsenterällä taiteilua. Lampela näyttää hypen ja hybriksen nurjan puolen, mutta ei uuvuta lukijaansa.
Novellit ovat lyhyehköjä ja niitä on kokoelmassa kymmenen kappaletta. Lukemisen perusteella vaikuttaisi siltä, että miltei kaikilla menee jollakin tavalla huonosti, asemasta ja statuksesta riippumatta. Hälyttävää.
Arkisen painajaismaisessa novellissa Huuto päähenkilö (Lonka) rimpuilee yritysmaailman verkostoissa. Liikutaan maailmassa, jossa kukaan ei oikeastaan tiedä huomisesta. Lakonista ja samalla irvokasta. Lampela kuvaa Longan erästä palaverin jälkeistä, angstista hissimatkaa alas:
Erottuaan Mannerista ja samantien hänen edustamastaan konsernista Lonka laskeutui lasiputkessa, hissillä, jonka koneisto vaijereineen oli jätetty tarkoituksella näkyviin, samoin kuin koko talon tuuletusjärjestelmät humisevine putkineen; kaikki tuo mikä yhdessä lasiseinien ja avokonttoreiden kanssa loi vaikutelman tarpeesta huutaa koko maailmalle: katsokaa, tässä tämä on, lopultakin kaikki on tässä, kaikki on näkyvissä, ei ole mitään salaisuutta, ei mitään kaiken takana. Hän puristi rystyset valkoisina metallikaidetta voittaaksen korkean paikan kammoakin pahemman huimauksensa. Ohimoilla karpaloi hiki.
Itselleni tuli tekstistä mieleen myös tämä: jospa rakenteiden tehtävä on kertoa, katsokaa, näin mahtava ulkoinen koneisto tarvitaan yrityksemme pyörittämiseen - mitä mahtaa sisältä, inner sanctumista, löytyäkään.
Novellissa Halkeama uranainen viettää viikonloppua tuttavien luona saaressa, kerronta keskittyy naisen ajatusmaailmaan. Keskushenkilön eliittityöpaikka olikin aivan jotakin muuta kuin nainen oli etukäteen kaavaillut. Epäilen, että moni lukija löytää kosketuspintaa lukiessaan "viruksesta" työpaikalla.
Minkäänlaista hedelmällistä keskusteluyhteyttä hän ei onnistunut kehittämään esimieheensä. Mies jaksoi kyllä loputtomasti lässyttää siitä miten on omasta mielestään nimenomaan henkilöjohtaja, korostaen ärsyttävän omahyväisellä äänensävyllään naurettavia latteuksia kuin suuria syvällisyyksiä. Kuten: sosiaaliset taidot ovat yhtä tärkeä osa ammattia kuin koulutus. Hän kuunteli miestä eikä tiennyt itkeäkö vai nauraa. Ilmapiiri yksikössä tulehtui nopeasti, aivan kuin koko porukka olisi yhtäkkiä sairastunut johonkin virukseen.
Kokoelman viimeinen novelli Motelli tutustuttaa lukijan erään äidin pyörittämään ilotaloon. Kertojana on naisen aikuinen poika. Tarinan alussa äiti vapautuu vankilasta ja perustaa erään rahakkaan tukijan turvin "ilotalon". Asiat sujuvat, kunnes äidille selviää, että hän on astunut jonkun toisen "reviirille". Lampela paljastaa novellissa eurooppalaisen ihmiskaupan kasvot.
Kokoelma on ajankohtainen ja koskettava.
Kirjoitti Maria.
Kommentit