maanantai, 10. syyskuu 2007
Kuvat ovat sadun suola
Satukirjoissa ei aina merkittävintä ole itse satu, vaan kuvat. Sillä on paljonkin merkitystä, millaisia kuvia satukirjoihin laitetaan. En tietenkään voi puhua kaikkien puolesta, mutta minuun satukirja nimeltä Hanhiemon satuaarre teki lähtemättömän vaikutuksen juurikin kuviensa takia.
Onhan lapsen ensi kosketus kirjaan muutenkin lähtökohtaisesti kuvallinen. Kosketus alkaa yleensä paksukantisista kuvakirjoista, joissa on korkeintaan muutama sana, jos senkään vertaa. Kuvat ovat niissä se tärkein tekijä. Minusta kuvien merkitys korostuu myös satukirjoissa: ne auttavat lasta kehittämään mielikuvitusta.
Mitä mieltä sisällysluettelosta?
Se todellakin houkuttelee lukemaan. Muistan vieläkin lapsena katselleeni tätä aukeamaa ja pidin sitä maailman jännittävimpänä asiana – jo silloin, kun en vielä osannut edes lukea. Mustavalkoisuus ei lasta häiritse, jos kuvat ovat hyviä, uskoisin.
Olki, hiili ja papu oli lempisatuni nimenomaan kuvituksen takia.
Hanhiemon satuaarteen tarinat ovat yksinkertaisia ja aika lyhyitä (tai lyhennettyjä versioita pitkistä saduista), mutta ennen kaikkea perinteisiä.
Eläinsatuja tuntui omassa nuoruudessa olevan paljon enemmän kuin nykyään.
Nykyään muodissa ovat (kauniit) hahmot, pocemonit ynnä muut. Itse olen edelleen lääpällään nimenomaan niihin eläinsatuihin.
Mitä merkitystä sitten satukirjoilla on? Yhtä lailla voisi kysyä, mitä merkitystä kirjoilla yleensä on aikuisille. Samoja merkityksiä löytyy lapsille saduistakin: mielikuvitus, luetun ymmärtäminen, oppiminen jne. Aikuisena se vain on toisenlaista.
Hanhiemon satuaarretta saa tilattua ainakin täältä. Ylin kommentti kirjasta nimellä Amelie on muuten minun kirjoittamana.
- Elegia
Kommentit