Martin Page: Sudenkorennon lento
suom. Anu Partanen
Like 2005
Martin Pagen romaanissa Sudenkorennon lento (Like 2005) nuori ranskalaisnainen on keksinyt epäsovinnaisen tavan ansaita rahaa selvitäkseen lakitieteen opinnoista. Fio Regale lähettää ihmisille tuulesta temmattuja uhkauskirjeitä, joissa kertoo paljastavansa näiden salaisuuden, mikäli he eivät maksa hänen vaatimaansa summaa. Uhrit tuovat rahalähetyksensä paikkaan, jonka läheisyydessä Fio seisoo "maalaamassa taulua". Yksi kiristetyistä on vaikutusvaltainen mesenaatti nimeltä Ambrose, joka viehättyy Fion taiteesta ja alkaa erikoisen sopimuksen turvin vuokrata sitä itselleen. Mesenaatin kuoltua Fion elämään ilmestyy Charles Folquet, jonka tehtävänä on auttaa nuori nainen kulttuuripiireihin, Ambrosen tahdon mukaisesti. Kulttuuriväen hyörinä ja suurieleiset kokoontumiset (etenkin Ambrosen mielikuvitukselliset hautajaiset) ovat uutta Fiolle, joka oikeastaan nauttii eniten rauhallisesta elämästä. Mutta kun on kerran julistettu suureksi kyvyksi, onko siitä paluuta?
Kun aloin lukea teosta mietin useaan otteeseen, että tarinassa ja sen eksentrisessä päähenkilössä on jotakin samaa kuin ranskalaisen menestyselokuvan Améliessa. Muutoinkin Martin Pagen tarina on kuin aikuisten satu. Tekstissä on yhtä aikaa jotakin maagista ja jotakin etäännyttävää. Teoksen erikoiset hahmot ja tapahtumat estivät minua heittäytymästä mielikuvituksen vietäväksi, mutta tämä ehkä onkin kirjailijan tarkoitus. Kirjan alkupuolella Fio esimerkiksi muuttaa toisen eksentrikon, Zoran, omistamaan kerrostaloon. Zora inhoaa lähes kaikkea (ja kaikkia), ja niinpä Fio on kohtalon oikusta hänen ainut vuokralaisensa. Zora itse asuu kaikissa vapaissa huoneistoissaan vuoron perään. Taiteen huipulta pudonnut Alumbrados Granvelle on puolestaan edesmenneen Ambrosen vastustaja, ja Granvellen kanssa Fiolla on tapaaminen tämän kotona. Miestä itseään Fio ei tosin näe, koska Granvelle on (vahingossa) lukittuna erääseen huoneeseen, ja siihen johtavaa 500 vuotta vanhaa, mittamattoman arvokasta ovea ei sovi rikkoa. Koska lukkoseppää ei ole tavoitettu, Granvelle seurustelee muun maailman kanssa oven läpi. Ateriat hän nauttii nestemäisinä, avaimenreiän läpi pujotetun pillin läpi.
Page antaa kylmän kyydin ailahtelevalle ja narsistiselle kulttuuriväelle. Kirjailija haastaa lukijan miettimään mitä taide oikeastaan on, ja onko taiteen ihannointi verrattavissa uskontoon? Taiteen kritiikin ohessa osansa arvostelusta saavat monet ajankohtaiset ilmiöt naiskuvasta median toimintaan.
"Granvellen modernin taiteen halveksunta kävi säkenöivimmin ilmi siitä, miten lannistumattomasti hän sitä tuki. Hän ei halunnut pilata elämäänsä asettumalla omaa aikaansa vastaan, hän oli liian usein nähnyt kriitikkoja haukuttavan natseiksi tai fasisteiksi, koska he eivät pitäneet tästä tai tuosta uudesta muodista. Hänen näkemyksensä eivät itse asiassa ulottuneet Picassoa pitemmälle, mutta hän ei olisi ikipäivänä tunnustanut sitä. Hän oli taantumuksellinen, termi jota hän ei pelännyt. Häntä pöyristytti, kun jonkun vajaaälyisen murrosikäisen porvarisnuoren töherryksiä verrattiin Tintorettoon. Mutta hän vaikeni, sillä tosielämässä rehellisyys oli liian vaarallista, oli odotettava kunnes oli kuollut, jotta voisi todella ja pelkäämättä sanoa mitä ajatteli."
Martin Page Like Kustannuksen sivuilla.
Kirjoittaja: Maria
Kommentit