1768899.jpg
Ohjaus: John Carney
Pääosissa: Glen Hansard, Markéta Irglová

Once on musiikkielokuva, jonka musiikista en hirveästi pitänyt. Minun makuuni Glen Hansard (katusoittaja) huutaa liikaa ja laulaa liian vähän, kappaleet paisuvat pienistä vaatimattomista aihioista pitkiksi ja pateettisiksi. Markéta Irglován (ruusunmyyjä) hauras ääni taas hukkuu konetaustaan.Välttämättä en kuuntelisi Oncen musiikkia kotona.Toisaalta tulee mieleeni kotoisempi vertauskohta, Aki Kaurismäen Kauas pilvet karkaavat. Senkään musiikkia en oikein sietänyt, vaikka elokuva itsessään oli mainio.

Monet musiikkielokuvat ovat showkimalletta, satumaisia tarinoita maineesta ja menestyksestä. No, on Oncessa unelma ja tavallaan myös matka maineeseen. Tällä kertaa kumminkin liikutaan likellä dokumenttia. Kamera heilahtelee ja viipyilee, ulkokuvissa filmille ikuistuu pulleita ja laihoja, juoksevia ja köpötteleviä kaupunkilaisia. Dublin näyttää siltä miltä maailman miljoonakaupungit näyttävät  - täysinäiseltä ja likaiselta. Vietetään jotakin epämääräistä irlantilaista vuodenaikaa (syksyä?), on hämyisiä iltakuvia, duffelitakkeja ja lapasia.

Päähahmo on nimetön katusoittaja. Hän soittaa omia kappaleitaan vain myöhään illalla, päivällä on tuttujen sävelmien vuoro ja päivällä on myös pätkä päivätyötä - katusoittaja on aamuisin pölynimurikorjaaja isänsä imurikaupassa.

Toki katusoittaja tarvitsee muusan. Heitä on ainakin kaksi: Englannissa asuva tyttöystävä ja tsekkiläinen ruusunmyyjä (Markéta Irglová). Englantiin muuttanut tyttöystävä on poissa, tsekkityttö taas lihaa ja verta. Asetelmasta pitäisi syntyä romanssi ja uusi rakkaus, mutta Once haraa vastaan tavanomaista poika tapaa tytön -tarinaa. Katusoittaja haikailee entisensä perään, ruusunmyyjällä on pieni lapsi, hän asuu äitinsä kanssa ja hänen aviomiehensä on tulossa Dubliniin. Siispä ruusunmyyjä sanoo katusoittajalle, että hänen pitäisi yrittää uudestaan.

Katusoittaja puhuu paksua irlantilaismurretta, kukanmyyjä rajoittunutta englantia. Sillä rajoittuneella englannillaan kukanmyyjä kumminkin sanoittaa katusoittajan sävellyksen - säveltäjä kun valittaa, että hänen käsissään kappaleen sanat olisivat liian romanttiset. Kielen rajoitukset korvautuvat musiikilla. Marketa soittaa pianoa, Glen kitaraa - yhteys on löytynyt. Kun katusoittaja ei kykene kertomaan, hän alkaakin soittaa - soittopaikkana paikallisbussin peräpenkki (kohtauksen kappaletta Hansard on esittänyt keikoilla, tässä YouTubeen päätynyt taltiointi). Elokuvan musiikki on  Hansardin ja Irglován omaa - he ovat tosielämässä muusikkoja, eivät näyttelijöitä.

Tarinan jännite syntyy lausumatta jätetyistä, ymmärtämättä jääneistä tai väärin ymmärretyistä viesteistä. Aivan alussa ruusunmyyjä loukkaantuu, kun katusoittaja pyytää tyttöä jäämään yöksi. Myöhemmin, ruusunmyyjän kotona, muusikko esitellään tytön äidille, joka ei puhu englantia. Saman äidin kitaristi kohtaa myöhemmin yrittäessään jättää tytölle viestiä. Kun katusoittaja kysyy: "Rakastatko vielä aviomiestäsi?", ruusumyyjä vastaa äidinkielellä eikä suostu kääntämään vastausta.

Katusoittajalta puuttuu uskoa omiin kykyihin ja rahaa. Tarinassa toteutuu aloittelevan taiteilijan unelma: tutut ja tuntemattomat tukevat katusoittajista kasattua bändi. Pankissa bändin lainanhaku tuottaa hykerryttävän menestyksen, kun virkamies paljastuu musiikkifaniksi. Levytysstudiolla harrastelijat eivät joudukaan ammattilaisten naruttamaksi, vaan kokenut studiovelho vaikuttuu ja on valmis tekemään työtä yötä myöten. Katusoittajan isä puolestaan sanoo valmiin levyn kuultuaan olevansa ylpeä pojasta ja tarjoutuu maksamaan muuttokuluja. Lopussa kitaristi antaa lahjan pianistille. Loppu taisi olla onnellinen. Ainakin se jätti tilaa elokuvan hahmoille elää elämäänsä lopun jälkeenkin.

Elokuvan katsoi
Luke

Elokuvaposteri on peräisin täältä:
IMP awards

Linkit:
Elokuvan kotisivut
Once Imdb:ssa

Haastattelut:
About.com
Moviefreak.com

Musiikki:
The Swell Season eli elokuvan päänäyttelijoiden, Glen Hansardin ja Marketa Irglovan, musiikkiprojekti
The Frames, eli Glen Hansardin bändi