
Kristiina Koivunen (s.1959) on Kurdistan-tutkija, vapaa toimittaja ja sosiaalityöntekijä. Häneltä on ilmestynyt kaksi Turkkia ja kurdien elämää käsittelevää teosta: Teetä Kurdistanissa (Like 2001) ja Sankarimatkailijan Kaakkois-Turkki (Like 2006).
Olet paitsi tehnyt väitöskirjan, myös kirjoittanut kurdeista lukuisia artikkeleita ja kaksi kirjaa Teetä Kurdistanissa (Like 2001) ja Sankarimatkailijan Kaakkois-Turkki (Like 2006). Mikä sai sinut alunperin kiinnostumaan kurdeista?
Kiinnostukseni kurdeihin heräsi täysin sattumalta. Tein uskontotieteen gradua Suomessa asuvista musliminaisista, ja rajasin työn koskemaan yhtä kansallisuutta. Valitsin aiheeksi kurdit tietämättä heistä juuri mitään. Jätin gradun sosiaalipolitiikan laitokselle, vaikka se oli ollut sivuaineeni.
Matkustin Kurdistaniin (Kaakkois-Turkkiin) ensimmäisen kerran vuonna 1997. Tämän matkan jälkeen halusin paneutua kotimaassaan asuvien kurdien tilanteeseen, vaikka sitä ennen olin ollut kiinnostunut pakolaisina olevien kurdien asioista. Aloin tehdä lisensiaattityötä aiheesta samana vuonna.
Millaista on elää tai vierailla suomalaisena Turkissa juuri nyt, vaikuttaako poliittinen asetelma (Suomi EU:n puheenjohtajamaana vs. Turkki EU-jäseneksi haluavana mutta ei kovin haluttuna) ihmisten suhtautumiseen?
En tunne Länsi-Turkkia enkä tiellä miten siellä suhtaudutaan suomalaisiin. Kaakkois-Turkissa juuri kukaan ei tiedä missä Suomi on, jos sanon, että se Amerikan mantereella, kukaan ei epäile asiaa. Kurdit ovat hyvin politisoitunut kansa, kaikki tietävät kuka on Olli Rehn. Kurdit pitävät hänestä, mutta eivät tiedä, että hän on suomalainen tai että Suomi on EU:n puheenjohtajamaa. EU-vastaisuus on lisääntynyt paljon viime aikoina Turkissa.
Kurdit ovat kuuluisia vieraanvaraisuudestaan, josta voi lukea jo vanhoista matkakertomuksista. Kurdistanhan sijaitsee sekä Silkkitien että idästä Mekkaan johtavan pyhiinvaellusreitin varrella. Vieraanvaraisuus pätee edelleen, he todella rakastavat ulkomaalaisia. Käytännössä tämän huomaa sekä suurista että pienistä asioista, esimerkiksi teetä tarjotaan jatkuvasti. Minulle käy myös usein niin, että kaupassa otetaan tavarasta halvempi hinta kuin mitä hintalapussa lukee. Tätä sattuu niin usein, että se ei voi olla myyjän virhe.
Koska vierailit Turkissa ensimmäisen kerran? Millainen maa se oli silloin?
Kävin Turkissa ensimmäisen kerran maaliskuussa 1997 suomalaisen newroz-delegaation mukana. Newroz on kurdien uusivuosi, jota vietetään kevätpäivän seisauksen aikaan. Tuolta matkalta on jäänyt mieleen toisaalta upeat vuoristomaisemat, joista parhaimmatkaan valokuvat eivät välitä kuin kalpean aavistuksen. Toisaalta olin järkyttynyt sotilaiden ja sotilaskaluston paljoudesta, jollaista en ollut koskaan nähnyt.
Yhdeksän ja puoli vuotta sitten poliittinen tilanne kurdialueella oli paljon jännittyneempi kuin nykyään, juuri kukaan ei uskaltanut puhua ulkomaalaisten kanssa.
Millainen on kurdien nykyinen asema Turkissa?
Tähän on vaikea vastata lyhyesti. Turkin tasavalta perustuu teesiin "yksi valtio, yksi kansa, yksi kieli, yksi kulttuuri"- vähemmistöillä ei siis ole oikeuksia. Kurdien oikeuksia ajavan liikkeen tärkein tavoite on saada kurdin kielelle vähemmistökielen asema, siis samanlainen tilanne kuin ruotsinkielen asema Suomessa. Kurdien tarkkaa lukumäärää Turkissa ei tiedetä, heitä on ehkä noin 17 miljoonaa.
Kurdialueella, siis Kaakkois-Turkissa, on valtavasti luonnon rikkauksia, kuten öljyä ja mineraaleja ja se on hyvää maatalousaluetta, koska Eufrat ja Tigris virtaavat siellä. Kurdit eivät tästä hyödy, vaan useimmat heistä ovat hyvin köyhiä. Viime vuosikymmenellä armeija tuhosi alueella olleista viidestä tuhannesta kylästä noin kolme ja puoli tuhatta kylää. Poltettujen kylien asukkaiden, noin kolmen miljoonan ihmisen, olot suurkaupunkien slummeissa ovat edelleen hyvin vaikeat eivätkä he ole saaneet humanitaarista apua ulkomailta. Väitöskirjani keskeinen tulos oli se, että Kaakkois-Turkin terveystilanne oli viime vuosikymmenellä yhtä huono kuin Saharan etelänpuoleisen Afrikan.
Entä Turkin ulkopuolella?
Euroopassa elää ainakin kolme miljoonaa kurdia siirtotyöläisinä tai pakolaisina. Monien elämä Euroopassakin on vaikeaa. Turkin kansalaisten on vaikea saada turvapaikkaa EU-maista, se myönnetään vain mikäli heillä on näyttöä yksilöön kohdistuvasta sorrosta. Monien muiden maiden (kuten Afganistan, Irak ja Somalia) kansalaisten kohdalla riittää se, että maan olosuhteiden tiedetään olevan vaikeat.
Monien EU:ssa laillisestikin siirtotyöläisinä elävien kurdien elämä on vaikeaa, he tekevät esimerkiksi Saksassa raskaimpia ja huonoimmin palkattuja töitä. Hyvin monet lähettävät pienestä palkastaan säännöllisesti rahaa sukulaisilleen Turkkiin.
Turkkilainen Orhan Pamuk voitti juuri Nobelin kirjallisuuspalkinnon. Miten turkkilainen media on reagoinut Pamukin Nobeliin?
Päätös hämmentää turkkilaisia. Pamukillahan oli vielä alkuvuonna kesken rikosoikeudenkäynti, jossa häntä syytettiin turkkilaisuuden häpäisemisestä, koska hän totesi lehtihaastattelussa armenialaisten kansanmurhan tapahtuneen. Nobelin kirjallisuuspalkintopäätöksen jälkeen Turkissa ei ole alkanut julkista keskustelua Pamukin esille nostamista ongelmista.
Turkin tärkein englanninkielinen lehti Turkish Daily News käsitteli Pamukin palkintoa vain vähän. (Lehti seuraa maailman tapahtumia yleensä huolellisesti, se uutisoi mm. sen, että Aki Kaurismäki kieltäytyi Oscar-ehdokkuudesta.) Lehden kolumnisti Mehmet Ali Birand toteaa, että turkkilaiset eivät osaa nauttia Nobelin kirjallisuuspalkinnosta. Hän jakaa turkkilaisten reaktiot kolmeen kategoriaan:
1. jotkut pitävät palkintoa salaliittona lain 301 (turkkilaisuuden häpäiseminen) kumoamiseksi
2. jotkut ovat kateellisia Pamukille
3. jotkut pitävät Pamukin voittoa hyvänä asiana, mutta eivät uskalla ilmaista sitä.
Miten tavallista on se, että taiteentekijä saa Turkissa syytteenteoksensa tai omien haastattelulausuntojensa takia?
Tämä on tavallista, mutta tarkkoja lukuja minulla ei ole. Niitä löytää esimerkiksi ihmisoikeusjärjestöjen englanninkielisiltä nettisivuilta:
IHD (Human Rights Association)
Mazlum Der
Kurdish Human Rights Project
Onko taide Turkissa väistämättä myös poliittista?
Ei suinkaan kaikki taide. Kurdien taiteen kohdalla asiaan vaikuttaa se, että Turkin virallisen näkemyksen mukaan maassa ei ole muslimivähemmistöjä. Jos taideteos kertoo muslimivähemmistön kulttuurista, se kyseenalaistaa tämän politiikan.
Kurdien taiteessa erityisen tärkeitä ovat musiikki ja tanssi. Miehet ja naiset tanssivat kurdien perinteisiä tansseja yhdessä, joten tanssien arvellaan olevan vanhempia kuin islamin uskonto. Kurdeilla on myös mattomalleja, joissa on eläinten kuvia, vaikka islamin uskonto kieltää elävien olentojen kuvaamisen. Ne kertovat Noakin arkista, joten mallit ovat todella vanhoja.
Parhaillaan kurdeilla on menossa varsinainen kulttuurirenesanssi ja he kehittävät uusia taidemuotoja, esimerkiksi teatteri on kurdeille aivan uusi asia, jossa on otettava kantaa siihen voivatko miehet ja naiset esiintyä yhdessä. Teatteri ja moderni maalaustaide kuvaavat usein kurdien kärsimyksiä, joten on selvää, etteivät ne ole valtion mieleen. Uskon, että taiteen avulla kurdit pystyvät käsittelemään emotionaalisesti kokemiaan kauheuksia. Perinteisesti kurdikulttuuriin ei kuulu ongelmista puhuminen.
Onko turkkilaisten taiteilijoiden vapaus rajoitetumpaa kuin eurooppalaisten, esimerkiksi suomalaisten?
Turkkilainen taide on rikasta ja monipuolista. Turkin taide-elämä perustuu sen rikkaaseen kulttuuriperintöön. Taide ja tiedonvälitys on vapaata, mikäli niissä käsitellään muita asioita paitsi kurdeja tai islamia. Näissä asioissa rajat tulevat vastaan hyvin nopeasti.
Olet parhaillaan Suomessa. Aiotko palata Turkkiin? Jos, niin millä mielellä?
Haluaisin matkustaa pian Turkkiin, se riippuu siitä koska minulla on aikaa. Millä mielellä? Huolestuneena. Turkin tilanteessa on nyt monia huolestuttavia merkkejä, turkkilainen kiihkonationalismi lisääntyy nopeasti. Viime kesänä (2006) maassa tuli voimaan uusi terrorismin vastainen laki, ja kurdit ovat aika peloissaan. Syksystä 2004 kevääseen 2006 olen saanut seurata Turkissa kehityksiä ja uudistuksia. Tämä kausi näyttää nyt päättyneen.
Turkin tilanne voi nopeasti muuttua hyvin huonoksi, ja maassa on jopa Balkanin niemimaan tapaisen etnisen konfliktin vaara. Toisaalta on myös mahdollista, että kurdikysymykseen aletaan vihdoin etsiä poliittista ratkaisua, mikä johtaisi Turkin muidenkin ongelmien ratkaisemiseen ja maan demokratisoitumiseen. Tähän vaikuttaa kurdien painoarvon lisääntyminen maailman politiikassa ja Pohjois-Irakin kurdien Yhdysvalloilta saama tuki.
Mitä haluaisit suomalaisten erityisesti ymmärtävän kurdeista tai Turkin tilanteesta yleensä?
Turkki, erityisesti Kaakkois-Turkki (kurdialue), on kulttuurisesti rikas maa ja ihmiset ovat lämpimiä ja ystävällisiä. Jos matkustaa Turkkiin, kannattaa mennä muualle kuin turistikeskuksiin, itään tai länteen, ja tutustua todelliseen elämään. Matkustaminen on helppoa ja halpaa, bussit kulkevat joka paikkaan ja hotelleja ja ravintoloita löytyy kaikkialta.
Turkissa on paljon mielenkiintoisia asioita, sekä hyviä asioita että ongelmia. Toivon, että tiedotusvälineet kertoisivat niistä.
Kirjoitti Maria
Kristiina Koivusen blogi
Valokuva Munzurin luonnonsuojelualueelta Tuncelissa Kristiina Koivunen.
Kristiina Koivusen kasvokuva Uutistoimisto DIHA.
|
|
Tervetuloa lukemaan Nonoa. Nonossa kirjoitetaan ja keskustellaan bibliofiliasta 4.4.alkaen.
Hyvin antoisa!
Seuratessani kurdien kamppailua omien oikeuksiensa puolesta olen usein ajatellut kiitollisuudella sitä, miten taitavia omat johtajamme olivat saadessaan Suomelle itsenäisyyden 1917 ja myöhemmin puolustaessaan sitä.
Suomessakaan millään muulla kielellä ei ole samaa statusta.
Ei saamenkielellä, ei romanilla, ei venäjänkielellä...
Eikä Ruotsissakaan ole ruotsinsuomalaisilla minkäänlaista statusta.
Suomessa taistellaan ruotsinkielen yksinoikeutta vastaan... sitä kutsutaan pakkoruotsiksi... ja asenne suomenruotsia ja suomenruotsalaisia kohtaan ei ole todellakaan kadehdittava.
Miksi taistelet kurdien kielen puolesta, etkä meidän omien vähemmistöjen kielien puolesta? Miksi unohdat Turkin kaikki muut vähemmistöt ja heidän oikeutensa omaan kieleen.
Kerro miten Turkki yhtäkkiä pystyisi järjestämään kouluopetusta kaikilla vähemmistökielillä? Kun opettajia ei riitä muutenkaan kaikkialle?
Olen suomenruotsalainen ja olen aina ollut tietoinen meidän kielemme erityisasemasta maailman kielin keskuudessa.
Kerro miten Turkki yhtäkkiä pystyisi järjestämään kouluopetusta kaikilla vähemmistökielillä? Kun opettajia ei riitä muutenkaan kaikkialle?
Turkissa vain muutaman kanssa puhuu omakieltä äidinkielenä ja nämä ovat kurdit,zazat,grusialaiset,abhazit ja ehkä osa cherkesia ,muut ovat turkilaistuneet hyvin nopeasti koska ne ovat ottomaanien muualta väkisin tuoma väkeä tai entisiä kristyttyjä alkuperäisiä anatolialaisia ,joten kurdit ovat sen maan alkuperäiskanssa ja kukaan ei voi väittää vastaan !!
Anatolia kuuluu alunperin armenialaisille,kurdeille ja kreikkalaisille eikä vinosilmät turkilaiset ollut silloin vielä aluella vaan he olivat Keski-asiaassa .Kyse on oikeudesta ,kansasta jonka historia ,uskonto ja kultuuri muutettiin väkisin .Suomalaiset eivät ole sentään tehneet ruotsalaisille yhtään mitään.
Totuus on se,että Anatolia on yksinään paljon rikkammpi kuin koko eurooppa kultuuririkkauden kannalta.Jos turkilaiset olisivat sen verran omatuntoisia ja vähänkin ehkä fiksuja ,niin turkki johtaisi mailmaa.
"Is there someone else through?"
"Yes, seconds seconds through."
'S second is who classic tall boots? Then he slowly knee touch the ground, kneeling in front of me. "I'm so in love with seconds seconds, I took her as a treasure, she's personally designed by me clothes, ugg boots on her feet that I personally do, she put on them is so beautiful, but she left me. ugg boots especially as second second leg, the day see you standing barefoot backstage, I was thinking, I have to get to know this master of your feet Ugg Classic Boots.
However, look at the domestic wedding market,Designer Prom Gowns not difficult to find, rare hard to find traces of the world's brands, domestic brands seems to be low-key wedding, do not wedding-known brand?
Of course, were Rui, Cai are all relatively well-known domestic brand wedding, but because of its remarkable prices make many people flinch. Want to have good quality, unique wedding design can only spend big money to do? Domestic enterprises are busy wedding what?
Let the domestic garment enterprises are mostly Discount Prom Dresses
is gebaseerd op de menselijke anatomie, met de rug van de schoen die lijkt op de menselijke wervelkolom en de materialen die bestemd zijn voor de huid te vertegenwoordigen.
Volgens een studie uit 2007 van de database van de Britse Forensic Science Service van schoeisel, de Nike Air Max 95 was "criminelen" nr. 1 keuze "in schoeisel. [1]
Het product werd verwezen in de hip hop nummer "Hate It or Love It" van The Game, die wereldwijd een top 10 hit was in 2005.
Ook verwezen door rappers Gucci Mane in de hit single "Bricks" en Waka Flocka Flame op het spoor "Head First" in zijn 2009 mixtape, "Lebron Flocka James".
ITEM NO:314996-610
COLOR:METALLIC RED/BLACK
MATERIAL:FOAMPOSITE (UPPER) AND TRANSPARENT RUBBER (SOLE)
RELEASED:02/4/2012
CONDITION:NEW
This is a Nike Foamposite One retro in Metallic Red color. These were previewed by Gentry Humphrey at the Penny Hardaway event in Las Vegas and the crowd went wild. This red is not the same as the solid red color of the OG Foamposite Pro, it has a metallic look like the Copper Foamposite One. These will sell out instantly in stores so be sure to reserve your very own pair today only here on HoopSneaker. These Foamposites are dropping just in time for you to wear to your Valentines Day dates.
ITEM NO:521286-800
COLOR:OBSIDIAN/ANTHRACITE-BLACK
MATERIAL:FOAMPOSITE (UPPER) AND TRANSLUCENT RUBBER (OUTSOLE)
RELEASED:FEBRUARY 25TH, 2012
This is the Nike Air Foamposite One NRG "Galaxy". This Foamposite model was first previewed on the feet of Gentry Humphrey at the Sole Collector x Penny Hardaway event in Las Vegas. Once rumored to never release but now we are lucky enough to anticipate the release of the most anticipated Foamposite model ever. This is the first time that Nike prints on the Foamposite material. These shoes will be releasing for the NBA All-Star weekend. Nike Store is releasing very limited quantities and many who go hunting for these will be disappointed. Be sure to secure your pair early here on HoopSneaker.
ITEM NO:314996-330
COLOR:ELECTROLIME/ELECTROLIME-BLACK
MATERIAL:FOAMPOSITE (UPPER) AND TRANSPARENT RUBBER (SOLE)
RELEASED:MARCH 17TH, 2012
This is the Nike Foamposite One Electrolime. These were first previewed at the Sole Collector x Nike Basketball x Penny Hardaway event in Las Vegas. If youre a fan of the Nike Foamposite line be sure to add this pair to your collection.